Katja Kärki kirjoitti kolumnissaan koiriin kohdistuvasta rescuetyöstä Romaniassa (LK 5.7.). Olen ollut aloittamassa suomalaista rescuetyötä vuonna 2000, ja vaikka en Romanian tilannetta sen enempää tunnekaan, tiedän, ettei eläinten auttajilla yleensä ole kauheasti vaihtoehtoja. Joka maassa on sama juttu eli koiratarhojen pitäjät kyllä mielellään ottavat vastaan lahjoituksia, mutta eivät neuvoja.
Romanian tilanne käsittääkseni on pahin Euroopassa ja ilman useiden – myös suomalaisten – rescueyhdistysten apua se olisi vielä paljon toivottomampi. En mene yksityiskohtiin, mutta koiravanhukselle se, että vanha koira "kuljetetaan" tänne ja vieläpä "joutuu suureen leikkaukseen" on kyllä taivas verrattuna siihen, mitä hän on joutunut kokemaan.
On aina helppoa sanoa, että "suomalaiset tukevat koiratarhoja kärsimystä aiheuttavalla tavalla", mutta se mitä ulkomaalainen siellä paikan päällä voi tehdä, on hyvin rajoittunutta. Käsittääkseni Kulkuritkin on mukana koirien sterilisaatiokampanjassa, joka on sitä järkevintä eläinsuojelua paikan päällä. Muutakin kuitenkin tarvitaan.
Rescuekoirien ottajien on myös syytä muistaa, että on kyse nimenomaan pelastamisesta. Muistan kun vuonna 2001 eräs puudelin Koirapakolaisilta tilannut palautti koiran keskellä yötä "koska se on liian iso". Ei niitä pyyteettömiä ihmisiä, jotka todella haluavat pelastaa koiran eivätkä vain halua rokotettua ja sterilisoitua koiraa edullisesti, loppujen lopuksi kovin paljon ole..
Olen itse viime aikoina seurannut egyptiläistä rescuetoimintaa. Olen iloinen saadessani seurata hanketta, jossa eräälle koiratarhalle lahjoitetaan 35 koirien pyörätuolia Chicagosta. Tarha on keskittynyt vammautuneiden koirien kuntouttamiseen ja kaikki muut tarhan lähes 500 koiraa onkin saatu liikuntakykyisiksi. Suomessa pyörätuolia pysyvästi tarvitsevat lemmikit rutiinisti lopetetaan.
Täällä pelätään hysteerisesti kärsimystä ja jopa vanhuutta, varsinkin lemmikkien. Vanhoja koiria ja kissoja lopetetaan "ennen kuin ne ehtivät kärsiä" eli usein ennen kuin ne ehtivät elää elämänkaartaan läheskään loppuun. Olemmeko aivan varmoja, että juuri me tiedämme mikä on oikein ja mikä väärin?