Kir­ja-ar­vio: Sak­san­juu­ta­lai­nen fi­lo­so­fi kulkee poh­joi­ses­sa ja tapaa mat­kal­la kohti Oulua Samuli ja Jenny Pau­la­har­jun

Anna Kortelainen on filosofian tohtori ja taidehistorioitsija, joka on tietokirjojen lisäksi kirjoittanut myös fiktiviisiä teoksia.

Kuva: Veikko Somerpuro

Anna Kortelainen: Kulkija. Tammi 2023.

Anna Kortelaisella on tunnetusti ihailtava taito löytää arkistojen kätköistä epäolennaiselta vaikuttava, mutta historiallisesti kiinnostava yksityiskohta.

Sen ympärille hän kirjallisen mielikuvituksen turvin alkaa sepittää tarinaa. Tuntuu kuin kerronta virtaisi itsestään; niin saumattomasti se kutoutuu faktoihin.

Uupumattomien arkistopenkomisten ja muiden tutkimusmatkojen ansiosta kaikki yksityiskohdat ja laajemmat kontekstit maisemia myöten ovat tarkasti kohdallaan. Kortelaisella on taidehistorioitsijan koulutus.

Saksanjuutalainen filosofi Walter Benjamin (1892 – 1940) matkusti kesällä 1930 laivalla Norjan rannikkoa pitkin Pohjois-Norjaan. Hän mainitsee eräässä kirjeessään ylittäneensä napapiirin ja tulleensa Pohjois-Suomeen.

Neljännesvuosisata sitten Anna Kortelainen löysi tuon tutkimushalua nostattavan kirjeen.

Kortelainen on ennenkin ihastuttanut teoksillaan, joissa kuvitelma, mahdollisuus ja todennäköisyys kurkottavat toisiaan kohti. Sellainen teos on nytkin käsissämme.

Kortelaisen kertomuksessa ei ole mitään pinnistettyä.

Kuiva faktatieto muuttuu hänellä mitä persoonallisimmaksi sanataiteeksi. Raikkaat ilmaukset, vertaukset ja kielikuvat seuraavat toisiaan.

Walter B. (joksi kertoja Benjaminia kutsuu)  on aikeissa suunnata Narvikiin, mutta niin kuin itämainen sanonta todistaa, reitti jota matkamies  kulkee viekin toisaalle, tässä tapauksessa Yykeänperään (Skibotn). Se ei ole kaukana Suomesta.

Kilpisjärvi on kirkas, majapaikka maalauksellinen.

Vuoret kohoavat kuin Italiassa. Pohjoisessa muukin rinnastuu matkailijan Italia-kokemuksiin.

Saana on kuin Vesuvius, ja kulkija luulee Saanaa tulivuoreksi. Etappimies rinnastuu venetsialaiseen gondolieeriin.

Matkalaisen kaipaamia rautateitä ei näy mailla halmeilla, eikä linjapiilejäkään. On turvauduttava veneeseen, kun kuljettaja löytyy.

Kolme miestä näyttää tutuilta. Walter B. on tavannut lappalaisia näytteille asetettuina Berliinissä, valokuvannut heitä jopa postikorttiin. Juutalaisena matkailija tuntee sukulaisuutta vaeltavien saamelaisten kanssa.

Lapin erämaan jälkeen kulttuurimaisemasta alkavat muistuttaa puhelinpylväät ja kirkko.

Matkalla tuntureilta Oulua kohti Benjamin tapaa Samuli ja Jenny Paulaharjun, ja jälkimmäinen toimii tulkkina.

Frau Paulaharju on kommunisminvastainen ja kovin saksalaismielinen, toisin kuin seurueeseen osunut vallesmanni Itkonen. Tämä vaivaantuu kuunnellessaan Oulun tyttökoulun luonnonhistorian lehtorin Kopperin puheita lappalaisten kallonmittauksesta.

Vallesmanni huomauttaa, ettei kallon tilavuus korreloi älykkyyden kanssa. Rouva Paulaharju haluaa lappalaiset sivistettävän antamalla heille kieli (!).

Paulaharjulle ja Itkoselle lappalaiset ovat maalauksellinen spektaakkeli, eivät orjia.

Saamelaisten aineellista perinnettä kerätään Oulun museoon, jonka tulipalossa aiempi aineisto on tuhoutunut. Paulaharjun ja kumppaneiden keräämä kokoelma puolestaan tuhoutui talvisodan pommituksissa helmikuussa 1940.