Petteri Orpon oikeistohallitus on kuukausia rämpinyt kohusta toiseen. Muutamien ministereiden ja eräiden muiden vaikuttajien asenteelliset ja huonoa harkintaa osoittavat vanhat kirjoitukset ja esiintymiset avasivat Pandoran lippaan, jonka aiheuttamalle kohulle ei näytä loppua tulevan.
Anteeksi on pyydelty ja parannustakin lupailtu ulkomaita myöten. Ikävä puoli asiassa on se, että ulkomaisessa lehdistössä hallitukseen on lyöty rasismin leima. Kokemus on osoittanut, että leimoista, aiheettomistakin, on vaikea päästä eroon ja epäilyksen varjo jää itämään.
Erikoista tietysti on se, että ministeritasolla pitää linjata se, missä ovat sopivan ja sopimattoman sanomisen, kirjoittamisen ja käytöksen rajat.
Hallituksen ministereistä suurin osa on Turun, Helsingin ja Tampereen muodostamasta kolmiosta. Vanhan sanonnan mukaan oma suu on aina lähempänä kuin kontin suu. Tässä tapauksessa sen merkittävin ilmaus on Turun tunnin rata, jonka oppositio on nimennyt miljardiluokan siltarumpuhankkeeksi.
Hanke sinänsä saattaa olla ihan järkevä, mutta nykyisessä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa mahdolliset miljoonat olisi suunnattava pohjoisen huoltovarmuusreitin avaamiseen. Ei tarvitse olla erikoinen strategi, sillä johtopäätökseen riittää, kun katsoo Suomen karttaa.
Hallituksen kunnianhimoinen tavoite on katkaista valtion velkakierre. Hallitusohjelman ja alustavien kannanottojen mukaan leikkaukset ja säästöt kohdistuvat erityisesti väestönosaan ja ihmisiin, jotka eri syistä johtuen kipuilevat jo toimeentulominimin rajalla. Taakka olisi jaettava tasaisesti. Käytännössä se tarkoittaa, että myös niin sanottujen hyväosaisten olisi osallistuttava talkoisiin. Muussa tapauksessa vaikeuksia on tiedossa.
Sivustakatsojana odottaa, että hallitus selitysten ja hiekkalaatikkoperformanssien sijasta siirtyisi asialinjalle ja vakavasti otettavaan työhön. Aika näyttää, pitävätkö rahkeet ja kestävätkö hallituspuolueiden ahterit merivettä.