Harva muistaa, että Ruotsi ei ole ainoa suunta, mihin Lapista on leveämpää leipää lähdetty isolla joukolla hakemaan. Ruotsiin lähti 1968–1973 Lapista 22 500 ihmistä. 100 vuotta aiemmin Jäämeren rannoille päätyi 15 000 ihmistä Pohjois-Suomesta, pääasiassa Lapista. Se oli ensimmäinen Suomen rajojen ulkopuolelle suuntautunut laajamittainen väestöliike.
Siirtolaisuutta Ruijaan ohjasivat samat siirtolaisuutta ylläpitävät lainalaisuudet, jotka sittemmin saivat suomalaisia muuttamaan Amerikkaan, Australiaan ja 1950-luvulta alkaen Ruotsiin.
Ruijan suomalaiset eli kveenit eivät ole siirtolaisia samassa mielessä kun amerikan-, australian- tai ruotsinsuomalaiset. Mielikuvan 1700- ja 1800-luvuilla Jäämeren rannoille syntyneistä suomalaissiirtokunnista loivat erityisesti Samuli Paulaharju ja häntä aiemmin Ruijan rantoja kiertänyt A.W. Ervasti matkakuvauksillaan. Sittemmin samaa siirtolaisuuden käsitystä ylläpiti Ilmari Turja.
Tiedeyhteisössä on kannatusta ajatukselle, että suomalaisia on Ruijassa ollut niin kauan kun siellä on ollut asutusta. Jo Kustaa Vilkuna oli sitä mieltä, että Jäämeren rantaa nautinta-alueenaan pitäneet kainulaiset olisi muinaiskansa, joka sittemmin sai norjalaisilta nimen kveenit. Jos näin on, Ruijan suomalaiset ovat kuten inkerinsuomalaiset tai karjalaiset: suomea puhuva vähemmistö rajojen ulkopuolella.
Paulaharju teki ison työn Ruijan suomalaisten arkisen elämän kuvauksilla. Hänen matkakirjansa ovat hienoa kansanperinteen keräystä, vaikka oululainen käsityön opettaja ei saanut ansaitsemaansa arvostusta.
Virallinen Suomi ei ole Ruijan suomalaisuutta tukenut samalla lailla kuin muita rajojen takana suomea puhuvia vähemmistöjä. Tiedän olevani hieman heikoilla jäillä, kun vertaan ruotsinsuomalaisten ja Ruijan suomalaisten ponnisteluja suomen kielen opetuksesta koulussa.
Kriitikot sanovat, että Suomi on ollut mieluummin hiljaa asiasta, joka on Norjassa herkkä. Jos asiaan puututtaisiin, esiin nousisivat väistämättä Norjan valtion Ruijassa harjoittamat norjalaistamistoimet. Se taas voisi olla vahingollista hyvälle pohjoismaiselle yhteistyölle.
Syytä olisi, sillä suomen kielen taito on sitä arkikielenä puhuneiden perheiden nuorilta sukupolvilta likimain kadonnut.
Ruijan suomalaisten asemaa on viime vuosikymmeninä haitannut heidän jakaantumisensa eri leireihin. Se on omiaan heikentämään vaikutusmahdollisuuksia asioihin, jotka ovat tärkeitä.
Yksi esimerkki on suomen kielen asema. Kun kielilakia uudistettiin Norjassa pari vuotta sitten, suomi putosi pois vähemmistökielten joukosta. Kveenin kieli on kielilaissa mainittu, mutta osa Ruijan suomalaisista pelkää, että suomen taito heikkenee edelleen.
Kielen sanotaan olevan ihmisen kulttuurisen identiteetin keskeinen tukipilari. Sen ymmärsivät myös 1800-luvun Ruijan suuren muuttoaallon suomalaiset. Kun kieli alkaa murentua, on vaarana, että myös identiteetti alkaa murentua.
Kirjoittaja on toimittaja.