Ka­pel­li­mes­ta­rin joh­det­ta­va­na voi olla satakin soit­ta­jaa, eikä pää­tök­siä silloin tehdä huu­to­ää­nes­tyk­sel­lä

"Minna Canthin talo ry:n hallituksen puheenjohtajana toivon muistamiset Kanttilan korjausrakennustyön tukemiseen. Taiteen ja tieteen residenssitalon suunnitelmat sekä tukimahdollisuudet ovat esillä sivustolla kanttila

Kuva: Akseli Muraja / Lehtikuva

Atso Almila korostaa, että kapellimestarin ensisijainen tehtävä on auttaa orkesteria mahdollisimman hyvään suoritukseen.

– Takavuosikymmeninä ihanteena saatettiin pitää jonkinlaista tyranni-kapellimestaria, mutta nykyään kapellimestarit ovat lähinnä kollegiaalisia muusikkotovereita. Näin Jorma Panulakin meille opiskelijoille aikoinaan opetti, ja olen yrittänyt viedä itse samaa ajatusta eteenpäin.

Almila toteaa, että kapellimestarin täytyy myös johtaa joukkoja ja ottaa taiteellisen johtajan roolia.

– Soittajia saattaa olla sata, eikä päätöksiä kannata tehdä huutoäänestyksillä. Ennen kaikkea kapellimestari on kuitenkin orkesterin palvelija.

Almila toimi Sibelius-Akatemian kapellimestari- ja orkesterikoulutuksen professorina 2013–2019 eläkkeelle jäämiseensä saakka.

Sen jälkeen hän on opettanut kapellimestareita mestarikursseilla. Lisäksi hän on keikkaillut itsekin kapellimestarina ja myös sävellystyö on jatkunut.

Vuosikymmenten mittaan Almila on johtanut muun muassa useita kaupunkiorkestereita sekä toiminut muusikkona Kansallisteatterissa. Hän toteaa olleensa musiikin suhteen aina kaikkiruokainen.

– Olen paitsi kuunnellut myös tehnyt hyvin monenlaista musiikkia. Nuorempana levytin kavereiden kanssa Hiski Salomaankin musiikkia. Ja Käärijästäkin tykkäsin oikein paljon.

Kamu antoi kipinää

Almila kertoo tutustuneensa musiikkiin laajalla kirjolla jo varhaislapsuudessa.

– Sekä omassa kodissani että äitini vanhempien kodissa musisoitiin paljon. Laivanrakennusinsinöörinä työskennellyt isoisäni oli myös hyvä pianisti. Äitini nuoremmat sisarukset kuuntelivat puolestaan paljon viihdemusiikkia.

Pianotunneilla Almila alkoi käydä 6-vuotiaana. Sittemmin Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu tarjosi varsinkin lukiossa kuoro- ja orkesteritoimintaa, ja hän alkoi myös säveltää. Pääinstrumentiksi valikoitui pasuuna.

Ajatus kapellimestariudesta kyti Almilalla jo varhain.

– Ehkä ensimmäisen kerran innostuin asiasta, kun Okko Kamu voitti Herbert von Karajan -kapellimestarikilpailut Berliinissä vuonna 1969. Oli Suomella monia muitakin kovia kapellimestareita, mutta Kamun saavutus käynnisti varsinaisen hypen ja innosti monia nuoria muusikoita.

Sibelius-Akatemiassa Almila opiskeli ensin pasuunaa ja sittemmin orkesterin- ja kuoronjohtoa. Kapellimestaridiplomin hän suoritti vuonna 1979.

Taitoaineet kunniaan

Almila kertoo kuuntelevansa musiikkia mieluiten paikan päällä.

– Kun Kuopion Musiikkikeskukseen tulee tuttuja tai vieraampiakin esiintyjiä, käyn usein kuuntelemassa niin harjoituksia kuin varsinaisia esityksiä. Radiosta kuuntelen mieluiten hyvin toimitettuja puheohjelmia.

Almilan mielestä ohjelmistoihin kannattaa valita riittävästi muitakin kuin tunnetuimpia ja jo suosioon nousseita teoksia.

– Marginaalistakin löytyy mielenkiintoisia herkkuja. Sellaisia kuuntelen itse mieluusti myös levytyksinä.

Almila on ollut vuosien mittaan aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija niin lehtien palstoilla kuin somessa. Hän on ottanut kantaa erityisesti taiteen ja kulttuurin puolesta.

Almila korostaa koulun eri taitoaineiden tärkeyttä.

– Taideaineiden lisäksi niihin lukeutuu luonnollisesti liikunta. Nuo aineet ovat itseisarvo, mutta ne kehittävät myös ihmisen aivotoimintaa. Samalla vaikkapa matematiikan osaaminen saattaa kehittyä.

Kapellimestari, säveltäjä Atso Almila ja Tellu-koira (15 v.) kuvattuna Kuopion musiikkikeskuksen ympäristössä.

Kuva: Akseli Muraja / Lehtikuva

Almila toteaa, että taiteella ja kulttuurilla on ylipäätään laajaa merkitystä.

– Kun Suomi alkoi syntyä ja kehittyä noin 150 vuotta sitten, hengen ja ruumiin kulttuurin asiat olivat erityisessä roolissa. Olisi tärkeää, että niiden merkitys ymmärretään riittävän hyvin myös jatkossa.