
Matti Lainema: Arktinen ruletti. (John Nurmisen säätiö 2021)
1800-luvulla Luoteisväylää tutkittiin eri tutkimusryhmien voimin. Kahden aluksen hyvin varustautunut retkikunta johtajanaan Sir John Franklin yritti löytää Luoteisväylän vuonna 1845. Miehistö kuitenkin katosi Kuningas Williamin saarella hylättyään alukset ja yritettyään paeta olosuhteita etelään.
Yksi pelastusretkikunnista, joka lähti etsimään Franklinin laivoja, oli Robert McCluren johtama alus Investigator. Ryhmä tutki Luoteisväylän aluetta lännestä itään vuosina 1850–1854, osin meritse ja osin reellä. Laiva jäi jäihin kolmeksi talveksi lähellä Banksinsaarta. Viimein McClure ja hänen nälkiintymisen partaalla oleva ryhmänsä löydettiin ja pelastettiin vuonna 1850.
”Kirjoittaessani Arktisen löytöretkien historiaa jäin miettimään, millainen mies lähettää yli puolet nälkiintyneestä miehistöstään jäiselle taipaleelle pois laivasta tietäen, että he eivät selviäisi matkalta elävinä”, kirjoittaa Matti Lainema.
Arktinen ruletti -kirjan tapahtumat perustuvat päiväkirjoihin ja muihin säilyneisiin muistelmiin. Luoteisväylän löytäjän komentaja Robert McCluren purjehduksesta kertova teos on kertomus rohkeudesta ja kunnianhimosta. Se myös kuvailee johtajan, joka oli valmis ottamaan suuria riskejä ja uhraamaan ihmisten henkiä, astumalla tuntemattomaan arktiseen valtakuntaan. Näiden päätösten moraalisia puolia ei kuitenkaan silloin kunnolla pohdittu, tosin kuin nykyaikana.
Matti Lainema on kirjoittanut lukuisia tietokirjoja, yksi näistä on Juha Nurmisen kanssa tehty, upeasti kuvitettu arktisen löytöretkien historiasta kertova teos Ultima Thule – Pohjoiset löytöretket.
Väyliä etsimässä
Roald Amundsen: Luoteisväylä – kertomus Gjöan matkasta 1903–1907 ynnä luutnantti Gotfred Hansenin kirjoittama liite. (1908)
Fridtjof Nansen: Pohjan pimeillä perillä – norjalainen napaseuturetki 1893–1896. Helsinki 1897.
Adolf Erik: Nordenskiöld: Vegan matka Asian ja Europan ympäri – ynnä historiallinen katsahdus edellisiin pitkin vanhan maailman pohjoisrannikkoa tehtyihin löytöretkiin. (1980)
Robert Scott: Kapteeni Scottin viimeinen matka – otteita päiväkirjasta. (1958)
Matti Lainema: Ultima Thule – pohjoiset löytöretket. (2001)
Matti Lainema: Ultima Thule – Arctic explorations. (2001)
Yves Chazournes: Arctica – löytöretket maailman navoille. (2010)
Bea Uusma: Naparetki – minun rakkaustarinani. (2015)
Arktinen museo Nanoq, Pietarsaari. Opas, Arktinen museo (2019)
Dan Simmons: The Terror – a novel. New York (2018)