Ka­la­kil­pai­lus­ta voi voittaa opas­te­tun retken suurten kalojen Ke­mi­joel­le

Lapin Kansan perinteisen kalakilpailun suurin kuha ja hauki saatiin viime syksynä Kemijoesta, Muurolan edustalta Rovaniemeltä.

Tämän vuoden kalakilpailusta on mahdollista päästä oppaan veneessä samoille vesille.

Kaikkien kalakilpailuun osallistuneiden kesken arvotaan kalastusretki, jonka toteuttaa rovaniemeläinen JJ-Fishing. Sen yrittäjä Jari Lindell sai viime syksynä Muurolasta koukkuunsa lähes 9,4 kiloa painaneen kuhan.

Vähän myöhemmin Milla Ristonmaa pyysi samoilta vesiltä 14,5-kiloisen hauen.

Lue lisää:
Onko tässä suurin kuha mitä Lapista on koskaan saatu?

Kemijoessa on runsaasti pikkukalaa, mikä tietää hyvää petokaloille.

– Toistakiloinen ahven ei ole millään muotoa harvinainen, Jari Lindell sanoo.

Hän harrastaa Kemijoella täsmäkalastusta. Apuna ovat keulamoottori ja livekaikuluotain, jotka helpottavat kalojen löytämistä.

Kuhaa tulee Lindellin mukaan läpi avovesikauden, mutta kiivaimmillaan syönti on kesällä.

Arvontapalkintona oleva retki toteutetaan erikseen sovittavana ajankohtana vuoden 2027 aikana. Voittaja voi ottaa vesille mukaan myös yhden kaverin.

Viime vuoden kilpailussa arvottiin kalaretki Käsivarren vesille Aki Huhtasen ja Äijä-koiran seurassa.

Puolimetrinen kuha on Jari Lindellin vakiosaalis Muurolan vesillä. Sesonki on kesällä.
Puolimetrinen kuha on Jari Lindellin vakiosaalis Muurolan vesillä. Sesonki on kesällä.
Kuva: Anssi Jokiranta

Kaikkiaan kalakilpailussa on kahdeksan sarjaa.

Kalakilpailuun lähetetyistä valokuvaan kootaan galleria Lapin Kansan sivuille. Senkin vuoksi mukaan kannattaa lähteä, vaikka oma saalis ei tuntuisikaan voittokalalta.

Lapin Kansan kalakilpailuun osallistumalla on jatkamassa myös pitkää perinnettä: kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran 1953.

Lue lisää:
Ka­la­va­lei­ta vastaan jo vuo­des­ta 1953

Silloiset tulokset kertovat, että kalat eivät olleet ennen vanhaan välttämättä isompia kuin nyt.

Ensimmäisen kilpailun haukisarja voitettiin 12,6-kiloisella. 73 vuotta sitten voittoisalla kuhalla oli painoa 3,6 kiloa, harjuksella ei edes kiloa. Nykyvuosina sen kokoisilla tuskin pääsisi palkinnoille.

Poiminta

Kalakilpailu 1953

Lapin Kansan ensimmäisen kalakilpailun voittajia sarjoittain vuodelta 1953:

Hauki: 12,6 kg (115 cm). Pyytäjä Juho Keskitalo, pyyntipaikka Riestojoki, Sodankylä.

Ahven: 1,79 kg (47,9 cm). Mauno Hartikainen, Paloselänjärvi, Inari.

Säyne: 2,2 kg (48 cm). Paavo Hilke, Myllylampi, Sodankylän Unari.

Made: 5,53 kg (84,5 cm). Veikko Kestilä, Kemijoen Väyläkari, Rovaniemi.

Kuha: 3,650 kg (69 cm). Eino Ojanen, Kaarlo Rauhala ja Antero Federley, Miekojärvi, Ylitornio.

Siika: 3,8 kg (60 cm). Kalle Kantoniemi, Posio.

Särki: 1,6 kg, Timo Hyvönen ja Esko Mäntynen, Auvojärvi, Sodankylä.

Lahna: 5,250 kg (66 cm). Juho Oikarainen, Posiojärvi, Posio.

Harjus: 0,98 kg (46 cm). Veli Johansson, Ounasjokisuu, Rovaniemi

Lohi: 17 kg, Väinö Kaarla, Tenojoki.

Tästä on kyse

Lapin Kansan kalakilpailu

Lapin Kansan kalakilpailussa 2026 on sarja kahdeksalle kalalajille: ahven, harjus, hauki, kuha, made, merilohi, siika ja säyne (säynävä).

Mukaan voi ilmoittaa kalan, joka on saatu kuluvana vuonna Lapin maakunnan alueella olevasta vesistöstä. Kaikki lain sallimat pyyntitavat hyväksytään.

Saalisilmoitukseen tarvitaan kalan painon ja pituuden lisäksi pyytäjän yhteystiedot osoitteineen, tieto pyyntipaikasta ja -kunnasta päivämäärineen sekä valokuva ja todistajien yhteystiedot. Jos mahdollista, kisakalasta kannattaa lähettää kaupan antama punnitustodistus.

Helpointa ilmoittautuminen on sähköisellä lomakkeella, joka löytyy osoitteesta www.lapinkansa.fi/kalakilpailu. Ilmoituksen voi tehdä myös sähköpostilla osoitteeseen kalakilpailu@lapinkansa.fi tai postittaa Lapin Kansa/kalakilpailu, Rovakatu 32, 96100 Rovaniemi.

Ratkaisevaa on kalan paino. Punnituksessa kannattaa varmistaa, että digitaalivaa'assa on käytössä oikea mittayksikkö (kg), eikä esimerkiksi lb (pauna).

Jos tiedot ovat puutteelliset tai ilmeisen virheelliset, ilmoitus voidaan jättää ottamatta huomioon.

Jokaisessa sarjassa palkitaan kolme parasta lahjakortein. Lisäksi kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan rovaniemeläisen JJ-Fishingin kahden henkilön kalastusretki Muurolan edustalle Kemijoelle, josta saadaan vuosittain suuria kuhia, haukia ja ahvenia.

Mainos
Lapin Kansan pelit

Pelaa Lapin Kansan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä