Ka­la­va­lei­ta vastaan jo vuo­des­ta 1953: 16-vuo­tias sär­ki­mes­ta­ri oli Lapin Kansan en­sim­mäi­sen ka­la­kil­pai­lun sankari

Kalakilpailu on käynnissä 67. kerran.

Näin Lapin Kansa uutisoi ensimmäisestä kalakilpailustaan, joka järjestettiin 1953.
Näin Lapin Kansa uutisoi ensimmäisestä kalakilpailustaan, joka järjestettiin 1953.

Lapin Kansa järjesti ensimmäisen kalakilpailunsa vuonna 1953.

Uutuus koukutti heti lappilaiset, eikä pelkästään niitä viittäkymmentä, jotka ilmoittivat saaliitaan ensimmäiseen kilpailuun.

"Myös ei-kalamiehet ovat lausuneet vilpittömimmät kiitoksensa. He ovat viimeinkin saaneet käteensä aseen, millä tyrehdyttää liian paksut juttelut", lehti iloitsi kilpailun ratkettua ja arveli ”valehtelemisen synnin vähentyneen huomattavasti”.

"Missä vain jokin kalamies on alkanut kertoilla epäilyttäviä tarinoitaan, ovat kuulijat empimättä kiirehtineet väliin tiedustellen, joko kertoja on ilmoittanut tuon mahdottoman kalansa Lapin Kansan kalakilpailuun. Ja siihen ne sitten ovatkin juttelut tyrehtyneet."

Jo 1953 kilpailun säännöt edellyttivät kalasta tarkkoja mittoja, mieluusti valokuvaa ja suomunäytettä, sekä kahta todistajaa.

Alkuvuosina lehti neuvoi, että todistajaksi ei kannattanut pyytää ketä tahansa: ”Mieluusti opettaja, poliisi tai muu tunnettu henkilö.”

Sen verran armelias tuomaristo oli, että ”kilpailuun osallistuvaa saalista ei tarvitse lähettää toimitukseemme”.

Sen sijaan posti toi toimitukseen läjän hauen leukaluita, joita saamamiehet lähettivät todisteiksi.

16-vuotias särkimestari

Ensimmäisen kalakilpailun sankari oli 16-vuotias Timo Hyvönen Rovaniemen maalaiskunnasta.

Nuorukainen oli nostanut kalakaverinsa Esko Mäntysen kanssa Sodankylän Auvojärvestä 1,6 ja 1,5 kilon särjet, mikä sai lehden nimittämään hänet Suomen särkimestariksi: ”Suurempia ei ole tiettävästi maastamme saatu.”

Ei ihme, että Lapin Kansa lähti etsimään Hyvöstä.´

Lehti löysi hänet kotoaan, ”kivenheiton päästä Käyrämöjärven rannasta”. Jättisärjistä pienempi löytyi vielä kuvattavaksi, ajan tavan mukaan ”lujasti suolattuna”.

– Auvojärvessä särjet ovat joko suuria tai aivan pieniä, välikokoa harvoin tapaa, mestarikalastaja selvitti toimittajalle.

Vuoden 1954 kalakilpailussa Hyvönen ja Mäntynen panivat vielä paremmaksi: he ilmoittivat 1,7-kiloisen ja 45-senttisen särjen – ja varmuuden vuoksi vielä kaksi.

Sekään särkiennätys ei kestänyt vuotta kauemmin. 1955 särkisarjan voitti Einari Niesiniemi 1,97-kiloisellaan, joka tuli ilmoituksen mukaan ”eräästä Sodankylän puolen järvestä”.

Vuoden 1955 kalakilpailussa riitti muhkeita ahvenia.
Vuoden 1955 kalakilpailussa riitti muhkeita ahvenia.

Viime vuosina kalakilpailun särkisarjan voittoon on riittänyt puolen kilon kala.

Eivät kalat silti ennen olleet isompia, eivät aina.

Vuoden 1953 haukisarjan voitti sodankyläläinen Juho Keskitalo Riestojoen 12,6-kiloisellaan ja lohisarjan rovaniemeläinen Väinö Kaarla Tenosta perhostamallaan 17-kiloisella.

Komeita kaloja, mutta viime vuosien kilpailuissa niillä ei olisi päästy palkinnoille.

Tosin aikakin oli toinen. 62 vuotta sitten suurkaloihin suhtauduttiin mutkattomammin: syömällä ne nopeasti suihin – kuvaamatta, kehumatta tai ilmoittamatta kilpailuun.

Mykänlampi Rovaniemen Kivitaipaleessa oli vuonna 1962 suurten lahnojen vesi.
Mykänlampi Rovaniemen Kivitaipaleessa oli vuonna 1962 suurten lahnojen vesi.
Kalakilpailun ennätyskalat vuosilta 1953–1962.
Kalakilpailun ennätyskalat vuosilta 1953–1962.

Juttu on julkaistu 1. kerran 12.2.2015.

Poiminta

Kalakilpailu 1953

Lapin Kansan ensimmäisen kalakilpailun voittajat sarjoittain:

Hauki: 12,6 kg (115 cm). Pyytäjä Juho Keskitalo, pyyntipaikka Riestojoki, Sodankylä.

Ahven: 1,79 kg (47,9 cm). Mauno Hartikainen, Paloselänjärvi, Inari.

Säyne: 2,2 kg (48 cm). Paavo Hilke, Myllylampi, Sodankylän Unari.

Made: 5,53 kg (84,5 cm). Veikko Kestilä, Kemijoen Väyläkari, Rovaniemi.

Kuha: 3,650 kg (69 cm). Eino Ojanen, Kaarlo Rauhala ja Antero Federley, Miekojärvi, Ylitornio.

Siika: 3,8 kg (60 cm). Kalle Kantoniemi, Posio.

Lahna: 5,250 kg (66 cm). Juho Oikarainen, Posiojärvi, Posio.

Harjus: 0,98 kg (46 cm). Veli Johansson, Ounasjokisuu, Rovaniemi.

Kalakilpailu 2019

Tänä vuonna Lapin Kansan kalakilpailu järjestetään jo 67. kerran.

Kilpailussa on 12 sarjaa – niille lajeille, joista on lähetetty perinteisesti eniten saalisilmoituksia: ahven, harjus, hauki, kiiski, kuha, lahna, made, merilohi, taimen, siika, särki ja säyne.

Saalisilmoituksissa pitää olla kalastajan nimi ja yhteystiedot, kalasarja, saaliin paino, pituus ja mahdollinen ympärysmitta sekä mistä kala on saatu, milloin ja millä pyyntivälineellä.

Todistuksesta käy kaupan punnituslipuke kauppiaan tai myyjän kuittauksella. Myös kaksi todistajaa yhteystietoineen riittää.

Sähköinen kilpailulomake löytyy osoitteesta lapinkansa.fi. Siellä sen voi täyttää tai tulostaa kynällä täytettäväksi.

Saalisilmoitukset ja mahdolliset valokuvat voi lähettää myös postitse osoitteeseen Lapin Kansa/Lapin kalakilpailu, Rovakatu 32, 96200 Rovaniemi, tai sähköpostilla kalakilpailu@lapinkansa.fi.

Kisassa huomioidaan saaliit kalenterivuodelta 2019, mutta ilmoituksia voi jättää tammikuun loppuun 2020 asti.