Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunnan perjantaisessa kokouksessa todettiin, että pelastuslaitoksen budjetti jäi rutkasti miinukselle. Suurin syy tähän oli Kalajoen heinäkuisen jättimäisen maastopalon sammutuskustannukset.
Palon sammutustöiden hintalappu oli lopulta noin 2,3 miljoonaa euroa, josta valtio maksaa 1,6 miljoonaa.
Valtio on aikaisemmin korvannut huomattavasti pienempiä osuuksia suurien maastopalojen kustannuksista. Korvauksen määrästä käytiinkin syksyllä keskustelua. Silloin Jokilaaksojen pelastuslaitos julkaisi kannanoton, jossa se vetosi sisäministeriöön ja valtiovarainministeriöön. Kannanoton viesti oli, että valtion on kyettävä ottamaan osaltaan vastuuta suuronnettomuuksien torjuntakustannuksista.

Kalajoen metsäpalon sammutustöissä oli parhaimmillaan käytössä kymmeniä kilometrejä letkua.