Käkeen liittyy ilmeisesti enemmän kansanuskomuksia kuin muihin lintuihimme. Ennen siivekkäät olivat ihmisten arjessa tiiviimmin läsnä kuin nykyään. Lintujen elämästä löydettiin yhtäläisyyksiä elämään ja tulevan enteitä.
Kemin-Tornion alueen linnut -teoksen mukaan Meri-Lapin käkikanta on 500–700 parin luokkaa. Rannikolla käkiä on nykyisin vähemmän kuin vielä 50- ja 60-luvuilla, mutta suoerämaissa laji on säilyttänyt vuosikymmeniä jatkuneen vahvuutensa. Muuttoaikoina touko–syyskuussa lajista kirjataan kannan vahvuuteen verrattuna yllättävän vähän havaintoja, mikä kertonee muutontarkkailun painottuvan vahvasti rannikkoalueelle.
Kohtalaisen läheltä pyyhältävän käen erottaa haukasta helposti siitä, että se ei juuri liitele, ja siiven lyönnit eivät koskaan nouse vaakatason yläpuolelle niin kuin tuulihaukalla tai varpushaukalla. Nämä kaksi tavallista haukkaa ovat niitä, joihin lentävän käen voisi sekoittaa.
Paikallaan istuvalla käellä on tapana roikottaa siipiään ja pitää pyrstöään selvästi koholla. Haukkojen profiiliin nuo ”tyylittömyydet” eivät kuulu.
Ei kannata moittia käkeä myöskään siitä, että sen lisääntymistoimintaan kuuluu toisten lintujen hyväksikäyttö, eli käki munii toisten lintujen pesiin. Hautomisurakka ja poikasten ruokkiminen sysätään tavallisesti leppälinnun, västäräkin, harmaasiepon, keltavästäräkin tai pajulinnun harteille. Muitakin lajeja on aikojen kuluessa havaittu urakkaan valituiksi.
Alueeltamme näitä pesäloisintatapauksia on tiedossa toistaiseksi vain yksi: Kirvesaavalta löytyi 2000-luvun alussa käenpoikanen yhdessä kahden puolikasvuisen leppälinnunpoikasen kanssa. Erikoista oli se, että isäntälinnun poikasia oli vielä hengissä.
Lintuihin liittyviä uskomuksia paljon tutkinut FT Antero Järvinen on koonnut mainioon teokseensa Linnut liitävi sanoja runsaan määrän kansan parista kerättyä uskomustietoa. Erityisen paljon on vanhoja – osin nykypäiväänkin asti eläneitä sanontoja ja uskomuksia.
Järvisen mukaan käki on suomalaisten ylivoimaisesti eniten rakastama siivekäs. ”Se on malliesimerkki lintujen keskeisestä asemasta uskomuksissa. Tämä kansan lemmikki kukkuu kurjallekin, heläjääpi herjallenkin.” Lönnrotilta hän on löytänyt sananlaskun: ”Ilona käki metsässä, Hyvä vaimo kartanossa.” – Kolttien mielestä käki on jumalasta lähin lintu, Järvinen tietää.
Muistan lintuvihkooni raapustaneeni joskus 50-luvun lopulla ihmettelyn siitä, että useita käkiä vieraili kesäpäivinä pihamaallamme Rytikarissa. Ne istuskelivat aidan tolpissa äänettöminä. Taisivat etsiä sopivaa isäntäperhettä – niin päättelin myöhemmin. En osannut liittää havaintoja mihinkään ennusmerkkeihin – ihmettelin kyllä asiaa monesti jälkeenpäin.
Antero Järvinen kertoo kirjassaan: ”Käen haukkamainen lentotapa ja pikkulintujen levottomuus käen ilmestyessä ovat antaneet aiheen virheelliseen uskomukseen, että käki muuttuisi syksyllä haukaksi yhden kesän kukkumisen jälkeen." Tämä uskomus ei ole vieläkään kuollut. Biologiystäväni Juha Ylimaunu tapasi vuonna 1976 Tornionjokilaaksossa kokeneen metsästäjän, joka vakuutti näkemänsä ampuhaukan olevan muuttunut käki ja väitti käkihaukkoja ampuneensakin.
Järvinen kertoo, että skandinaavisessa perinteessä käen kukunta lähellä asuntoa on liitetty epäonneen ja kuolemaan. Suuri käkimäärä tai runsas kukunta ovat tienneet nälänhätää. Kantelettaren runossa Muinainen käkeni ilon käki on muuttunut murheen käeksi; siinä neito suree mielitiettynsä perään:
Mikä söi minun käkeni / kuka kullan kukkujani / kun ei kuulu kukkuvaksi / illalla iloitsevaksi, päivänlaskun laulavaksi, / minun iltani iloksi / huomeneni huopeheksi / aina aikani kuluksi…
Järvinen muistuttaa, että kovaosaiset saivat käen kukunnasta lohtua. Aivan kuin käki olisi heidän murheensa jakanut ja pahimman hädän aikana kovimmin kukkunut. Vanhukset laskivat kukunnasta jäljellä olevien elinvuosien määrän. Sairas ei kuollut keväällä, jos sai kuulla käen kukkuvan.
Meri-Lapin käet lähtevät muuttomatkalle kohti trooppista Afrikkaa varsin aikaisin, hätäisimmät jo kesäkuun lopulla, mutta pääjoukot heinä- elokuussa. Joskus viivyttelijöitä on nähty syyskuun lopullakin. Käen valtakunnallinen kokonaiskanta on Linnut vuosikirja 2024:n mukaan ollut viime vuosina laskusuuntainen. Laji ei kuitenkaan ole uhanalainen – käkiä kukkuu (koiraat) tai pulputtaa (naaraat) vielä pyöreästi 100 000.
