Poliittinen muistimme on lyhyt, joten sitä on syytä virkistää.
Aluevaalit järjestettiin tammikuussa 2021. Niissä valittiin ylimmät päättäjät uusiin hyvinvointialueisiin, jotka aloittivat toimintansa vuotta myöhemmin – vain kymmenen kuukautta sitten.
Vaalin kantavana, puoluerajat ylittävänä teemana oli leveämmät hartiat. Niiden varaan puolueet lupasivat rakentaa paremmat ja tasavertaisemmat sote-palvelut kaikille asuinpaikasta ja lompakon paksuudesta riippumatta vieläpä niin, että veronmaksajien rahaa kuluisi koko komeuteen aiempaa vähemmän.
Julistipa eräs puolue tavoitteekseen täyden palvelun terveysaseman joka pitäjään.
Nyt tiedetään, ettei tulossa ole parempia sote-palveluja kaikille asuinpaikasta riippumatta, vaan huonompia palveluja useimmille asuinpaikasta ja pörssin tukevuudesta riippuen. Säästökin voidaan unohtaa, sillä luvassa on jatkuvasti paisuvia sote-budjetteja tästä ikuisuuteen.
Leveämmät hartiat ovat paljastuneet luiskiksi olkapäiksi, joiden varaan ei kannata ripustaa mitään vaalipuhetta raskaampaa.
Poliitikot ja sellaisiksi pyrkivät tapaavat luvata vaalien alla kaikenlaista kivaa usein tietämättä, mikä lupaus on mahdollista toteuttaa ja mikä ei. Aluevaaleissa kyse ei ollut tietämättömyydestä, sillä inhorealistista sote-faktaa on ollut tarjolla jo reilun 20 vuoden ajan.
Sote-uudistus tehtiin pakon edessä. Kustannukset paisuivat niin, etteivät kuntien rahkeet riittäneet enää lakisääteisten sote-palvelujen järjestämiseen.
Taustalla vaikuttaa väestön vääristynyt ikärakenne, missä eniten hoivaa ja hoitoa tarvitsevia on jatkuvasti enemmän ja palvelujen maksajia jatkuvasti vähemmän.
Sote-palvelujen tarve kasvaa prosentilla vuodessa. Se tarkoittaa reilun miljardin euron lisäystä sote-budjettiin joka vuosi – jos saamme hillittyä kulut hallitulle tasolle. Jos emme, kasvu on suurempi.
Se ei ole hyvä uutinen sotea rahoittavalle valtiolle, joka on elänyt velaksi jo yli kymmenen vuotta.
Mikäli puolueet olisivat olleet aluevaalien alla rehellisiä, ne eivät olisi puhuneet palvelujen parantamisesta, vaan pelastamisesta. Jotta palvelut eivät romahda, niitä pitää uudistaa – keskittää, karsia ja digitoida.
Askelmerkit olivat selvillä, kun Marinin hallitus sai sote-uudistuksen valmiiksi. Se tapahtui puoli vuotta ennen aluevaaleja. Viimeistään silloin tiedettiin, ettei miljardien sote-alijäämiä voida kuroa umpeen pelkillä "tuottavuustoimilla" tai "toimintoja tehostamalla", vaan palveluja on pakko heikentää eli harventaa.
Mitä tekivät puolueet? Antoivat äänestäjän ymmärtää, että heidän ehdokkailla oli käytössään taikasauva, jota heilauttamalla vähemmän muuttuisi enemmäksi ja hyvä entistä paremmaksi.
Kirjoittaja on pääkirjoitustoimittaja.