Miten voidaan pysäyttää julkisen talouden velkaantuminen, joka on jatkunut jo 15 vuoden ajan? Onko se ylipäätään mahdollista tilanteessa, missä väestö ikääntyy vauhdilla ja työikäisten määrä vähenee lähes samaan tahtiin?
Velkaantumisen pysäyttäminen on suomalaisen hyvinvointivaltion kohtalon kysymys ja Petteri Orpon (kok.) hallituksen päätavoite. Parhaillaan käynnissä olevassa kehysriihessäkin velkaantumisongelma näyttelee pääroolia, kun hallitus pyrkii sopuun uusista, noin kolmen miljardin euron sopeutustoimista – leikkauksista ja veronkiristyksistä – jotka tulevat jo viime kesänä sovittujen, kuuden miljardin euron sopeutusten päälle.
Vaikka hallituksen yritys on ollut kova, merkkejä velkakäänteestä ei ole havaittavissa. Valtio ottaa kuluvan vuoden aikana lisää velkaa lähes 13 miljardia euroa, mikä on suunnilleen sama summa kuin viime vuonna. Sen myötä valtion velka kasvaa lähes 170 miljardiin euroon, kun summa oli vielä 2008 alle 54 miljardia euroa.
Valtiovarainministeriö arvioi vielä pari vuotta sitten, että velkaantuminen saadaan käännettyä kahdessa vaalikaudessa, kun julkista taloutta sopeutetaan kuudella miljardilla eurolla 2024–27 ja kolmella 2028–31. Hallituspuolueet sitoutuivat ministeriön linjaukseen, joka on sittemmin osoittautunut turhan optimistiseksi.
Valtion velkaantuminen on jatkunut säästötoimista huolimatta, mitä selittää pitkälle talouden taantuma inflaatioineen ja korkonousuineen. Muualla Euroopassa talous on lähtenyt jo kasvuun, muttei Suomessa, missä niin talouden kuin tuottavuudenkin nousu on tosin odotuttanut itseään jo kohtalon vuodesta 2008 lähtien.
Valtion kuluvan vuoden budjetti on lähes 88 miljardia euroa, josta peräti 15 prosenttia on määrä kattaa velkarahalla. Kyse on kroonisesta alijäämästä eli siitä, että valtio rahoittaa lakisääteisiä palvelujaan jatkuvasti velaksi eli elää käytännössä yli varojensa.
Tilanteesta tekee kestämättömän se, ettei siitä irti pääsemiseen ole löydetty toimivia lääkkeitä. Hallitukset toisensa jälkeen – kaikki eduskuntapuolueet – ovat joutuneet nostamaan kätensä ylös ongelman edessä. Osa hallituksista on toiminut jopa käänteisesti eli lisännyt päätöksillään valtion pysyviä menoja.
Kansan enemmistö tuntuu ymmärtäneen tilanteen vakavuuden – ainakin kevään 2023 eduskuntavaalituloksen perusteella. Kokoomus saavutti tuolloin vaalivoiton nimenomaan velkavaarapuheillaan.
Tosin viime aikoina on alkanut tuntua siltä, että kansan usko poliitikkojen kykyyn pysäyttää velkaantuminen horjuu pahemman kerran. Tuore gallup kertoo, että kaksi kolmesta äänestäjästä on tyytymätön sekä hallituksen että opposition harjoittamaan politiikkaan.
Voisi kuvitella, että kansallinen kriisi yhdistäisi päättäjät yli puolue- ja ideologiarajojen niin, että he unohtaisivat hetkeksi kannatuksen kalastelun ja ryhtyisivät etsimään yhdessä ylivaalikautisia keinoja hyvinvointivaltion pelastamiseen. Näin ei ole käynyt, vaan poliittinen vastakkainasettelu on vain syventynyt.
Tämä ei lupaa hyvää Suomelle, jonka taloudelliset verrokkimaat eivät ole löytyneet enää aikoihin muista Pohjoismaista. Tätä nykyä takavuosina paljon parjattu Kreikkakin alkaa kelvata meille esimerkiksi.
Alkuperäiskansatutkimuksen professori Rauna Kuokkanen kannustaa saamelaisia boikotoimaan ensi kesän saamelaiskäräjävaaleja. Viime syksyn vaalit menivät uusiksi, kun korkein hallinto-oikeus (KHO) totesi ne laittomiksi, koska vaaliluettelosta puuttui sinne kuuluvia henkilöitä. Kuokkanen katsoo, että KHO:n päätös loukkaa saamelaisten perusoikeuksia ja uusi vaali rikkoo heidän itsemääräämisoikeuttaan. Äänestämisestä kieltäytyminen olisi vastaus tähän. Professori ei ole saanut ehdotukselleen saamen kansan tukea, eikä ihme, sillä tiedossa on, ettei boikotilla voi saavuttaa vaaleissa mitään – vain annetut äänet lasketaan.