Hyvinvointialueet etsivät kuumeisesti säästöjä kaikkialta, eikä leikkurilta säästy pakkotilanteessa mikään – ei edes jo valmiiksi heikossa hapessa oleva vanhuspalvelu. Alueet pyrkivät vähentämään ikäihmisten kalliita hoivapaikkoja, mikä tarkoittaa, että vastuu heidän hoitamisesta siirtyy entistä enemmän omaisille.
Tilastokeskuksen ennusteen mukaan yli 85-vuotiaiden suomalaisten määrä lähes kaksinkertaistuu tulevan 15 vuoden aikana. Nyt heitä on lähes 175 000, mutta jo 2040 peräti 340 000. Omaishoitajille riittää työtä, mutta riittääkö työhön omaishoitajia?
Suomessa on noin 350 000 omaishoitajaa, joista vain 50 000 on hyvinvointialueen "palveluksessa". Palkkio on alle 500 euroa ennen veroja ja vapaapäivämaksuja. 50 000:sta virallisesta omaishoitajasta 30 000 on yli 75-vuotiaita – vanhukset hoitavat toisiaan.
Kun huomioon otetaan kaikki arjen tuki ja läheisten auttaminen, omaisiaan hoitavien määrä nousee 700 000:ään. He tekevät työtään vapaaehtoisesti talkoopohjalta pitäen hyvinvointivaltiota pystyssä. Ilman omaishoitajia vanhuspalvelusysteemimme olisi jo romahtanut omaan mahdottomuuteensa – hoitopaikat ja kotihoidon työntekijät eivät riittäisi, ja kustannukset nousivat pilviin. Romahdus voi tosin olla edessä jo lähitulevaisuudessa.
Samaan aikaan kun hoidettavien vanhusten määrä kasvaa, vanhuksia hoitavien määrä vähenee, ja tämä koskee sekä vanhushoivan ammattilaisia että omaishoitajia. Hoitoalan ammattilaiset eläköityvät joukolla lähivuosina ja vain osalle heistä löytyy korvaaja, sillä ikäluokat pienenevät, eikä hoitoala kiinnosta entiseen tapaan.
Valtaosa omaishoitajista hoitaa puolisoaan tai vanhempiaan. Yhä useampi vanhus on perheetön ja elää yksin, eikä heidän ole mahdollista saada apua läheisiltään. Omaishoitajan työ on sitovaa, vaativaa, raskasta ja kuormittavaa, eikä se näy lompakossa – tältä osin se muistuttaa orjatyötä. Vaikka työtä tehdään velvollisuudentunteesta ja jopa rakkaudesta, on epävarmaa, riittävätkö ne kannattelemaan kasvavaa omaishoidon taakkaa.
Suurin osa omaishoidettavista tarvitsee ympärivuorokautista hoitoa. Se tulisi hyvinvointialueille kalliiksi. Omaishoidon on laskettu säästävän valtion varoja reilut kolme miljardia euroa vuosittain, sillä tehostetun palveluasumisen hinta on suunnilleen kuusinkertainen palkkiolliseen omaishoitoon verrattuna.
Hyvinvointialueilla luotetaan omaishoitajien riittävyyteen ja jaksamiseen. Palkkioita ei olla nostamassa ja moni alue aikoo leikata päiväkeskustoiminnasta, jolla on tuettu omaishoitajan jaksamista. Ympärivuorokautisen asumisen paikkojen vähentäminen tarkoittanee sitä, että omaishoitajan on entistä vaikeampaa pitää lakisääteisiä vapaapäiviään.
Lyhytnäköisyys voi tulla loppupelissä kalliiksi hyvinvointialueen rahoituksesta huolehtivalle valtiolle. Alueita uhkaa laiton tila ja sen asukkaita inhimillinen tragedia, jos vanhuksia jää heitteille.
Mikäli omaishoito halutaan pelastaa tai säilyttää edes nykytasolla, hoitopalkkiota pitäisi nostaa, hoitajien lakisääteiset vapaapäivät varmistaa ja muuttaa maksuttomiksi ja hoitajan jaksamisesta tulisi huolehtia paremmin. Tämä kaikki maksaa, joten nykytilanteessa se lienee mahdotonta – ellei sitten järki voita ja osaa omaishoitajien säästämistä miljardeista ohjata omaishoitoon.
Lapin Muistiyhdistyksen ja Napapiirin Omaishoitajien kyselyn (2021) mukaan kaksi kolmesta lappilaisesta omaishoitajasta on säännöllisesti uupunut tai ärtynyt. Yli puolet kokee hoitovastuunsa raskaaksi tai erittäin raskaaksi. Pääsyyt loppuun palamiselle ovat hoitajien ikä, työn kuormittavuus, tuen puute ja vähäiset vapaapäivät. Tiedossa on ollut jo kauan, että valtaosa omaishoitajista sinnittelee jaksamisensa äärirajoilla. Tämä tuntuu liikuttavan päättäjiä vain juhlapuheissa. Parannuksia ei ole tehty, eikä niitä ole luvassa – pian on jo myöhäistä.