Suomen syntyvyys on ollut jo pitkään alamäessä ja väestömme ikääntyy vauhdilla, minkä seurauksena huoltosuhde – työvoiman ulkopuolella olevien määrä suhteessa työllisten määrään – heikkenee jatkuvasti. Tämä näkyy monilla avainaloilla pahenevana työvoimapulana, johon on toivottu apua työperäisestä maahanmuutosta. Pelissä on hyvinvointivaltiomme tulevaisuus.
Tässä ei ole mitään uutta. Kyseiset ongelmat ovat olleet julkisen keskustelun vakioaiheita jo kauan. Ongelmiin on etsitty ratkaisua käytännössä koko 2000-luvun ajan ja toisin kuin yleisesti uskotaan, ratkaisuja on myös löydetty. Hyvä esimerkki tästä on ikääntyneiden – 55–64-vuotiaiden – työllistyminen.
Suomi oli pitkään kaukana muiden Pohjoismaiden takana ikääntyneiden työllistymisessä. Vaikka sijoituksemme on yhä hännillä, ero muihin ei ole enää yhtä suuri kuin ennen.
Kärkipaikkaa 55–65-vuotiaiden työllisyysasteessa pitää Islanti 82,6 prosentillaan (2022). Ruotsissa vastaava luku on 77,3, Norjassa 74,5 ja Tanskassa 72,9. Suomessa kyseisen ikäluokan työllisyysaste on reilut 71 prosenttia – vielä muutama vuosi sitten luku oli 62,5.
Kun vertailussa huomioidaan vain 55–64-vuotiaat naiset, Suomi ei juuri häviä muille Pohjoismaille. 50–59-vuotiaiden naisten ryhmässä Suomen työllisyysaste on jopa Pohjoismaiden paras yhdessä Ruotsin kanssa ja 60–64-vuotiaissakin Norjan tasoa ja Tanskaa edellä.
Sen sijaan ikääntyneiden miesten osalta tilanne on huonompi – työllisyysasteemme on selvästi heikompi kuin muissa Pohjoismaissa.
Jos lähtötilanteeksi otetaan 1990-luvun lama-aika, ikääntyneiden työllisyys on kohentunut Suomessa valtavasti. Tuolloin ikääntyneitä, mutta työkykyisiä työntekijöitä ohjattiin eläkeputki- ja muita reittejä ulos työelämästä niin, että lopulta vain kolmannes 55–65-vuotiaista oli töissä. Ikääntyneiden naisten työllisyysaste on sittemmin enemmän kuin kaksinkertaistunut ja miehilläkin nousu on ollut huimat 80 prosenttia.
Vaikka kasvua on tapahtunut muissakin Pohjoismaissa, Suomen luvut ovat kuin eri planeetalta – toki lähtöasetelmakin oli erilainen.
Tilastokeskuksen työolotutkimuksen mukaan asenteet ikääntyviä työntekijöitä kohtaan ovat muuttuneet myönteisemmiksi 2000-luvulla – ikärasismi työpaikoilla on vähentynyt. Vaikka ikärasismia esiintyy yhä varsinkin työnhaussa, se ei ole yhtä räikeää kuin takavuosina, jolloin yli 60-vuotiaan oli käytännössä mahdotonta päästä edes työpaikkahaastatteluun. Jotakin on siten tehty oikein.
Toki tekemistä riittää edelleen. Vaikka yli puoli miljoonaa 55–64-vuotiasta on töissä, reilut 40 000 työkykyistä "ikääntynyttä" on yhä työtä vailla. Ikäluokan työttömyysaste on hieman korkeampi kuin 20–64-vuotiailla keskimäärin.
Tiedossa on, että tämän päivän kuusikymppiset ovat hyväkuntoisempia, koulutetumpia ja työhaluisempia kuin aiemmat sukupolvet. Heillä on paljon paitsi työkokemusta myös hiljaista tietoa jaettavaksi eteenpäin. Moni on valmis sitoutumaan ja jatkamaan työuraansa – koko- tai osa-aikaisena – tarvittaessa virallisen eläkeiän yli.
Suomella ei ole varaa tässä kansantaloustilanteessa menettää yhtään työikäistä ja -haluista ihmistä. Vanhimpien työikäluokkien kasvava työllisyysaste kertoo, että tämä ymmärretään yhä useammassa työyhteisössä – loppujenkin on korkein aika päivittää asenteensa.
Sipilän hallituksen aikainen työministeri Jari Lindström (ps.) alkaa selvittää työ- ja elinkeinoministeriön tilauksesta sitä, miten yli 55-vuotiaiden työllisyysastetta voidaan nostaa. Selvitys sisältää "Singaporen mallin", jota on toteutettu kaupunkivaltiossa menestyksellä pitkään. Siellä jokaisella eläkeiän saavuttaneella työntekijällä on oikeus pyytää työnantajalta "tulevaisuuskeskustelua", missä voidaan sopia työuran jatkumisesta tavalla tai toisella. Työurat ovatkin pidentyneet, mikä on ollut onnenpotku Singaporelle, missä syntyvyys on Suomeakin heikompi. Aika näyttää, saavatko työyhteisöjen kehityskeskustelut rinnalleen uudenlaisen keskustelumallin.