Suomen hallituksen ympärillä kuohuu ennen näkemättömästi. Suureksi teemaksi on noussut suhtautuminen muualta tuleviin, muut kulttuurit ja uskontokunnat, rasismi, fasismi ja ministerien aiemmat kirjoitukset sosiaalisessa mediassa.
On hyvä, että vaikeista asioista uskalletaan nyt puhua. Edellinen hallitus vaiensi kaiken aiheeseen liittyvän keskustelun ja asiallisenkin keskustelun muun muassa maahanmuuton haasteista. Kiellettyjen asioiden listalla olivat sitä kautta myös toimenpiteet maahanmuuttajien yhteiskuntaan integroitumisen helpottamiseksi. Pääkaupunkiseudun jengiväkivallasta ei voinut puhua leimautumatta itse rasistiksi.
Suomi tarvitsee ja haluaa maahanmuuttoa, mutta meidän suomalaisten suhtautuminen muualta tuleviin on aina ollut vaikeaa. Suomi on geopoliittisesti aina ollut veitsen terällä. Ulkomaalainen on tarkoittanut uhkaa jostain suunnasta maatamme kohtaan.
Pelko luo selviytymiskeinoja ja niistä tehokkaimpia on huumori. Muistan nuoruudesta tulitikkuvitsit yhdistettyinä saksalaisiin. Taustalla oli tietysti saksalaisten vetäytyminen Lapista ja Lapin polttaminen lähtölahjaksi.
Vielä opiskeluaikanani 1980-luvulla naurettiin porukalla Pirkka-Pekka Peteliuksen nykyään rasistisille nunnukanunnuka-saamelaisvitseille. Samoin naisia alentavia sketsejä löytyy yhä tv-arkistoista nauhakeloittain. Tunnen myötähäpeää myös omalle käytökselleni nuorena opettajana kerrottuani milloin norjalais-, milloin ruotsalaisvitsejä opiskelijoilleni. Nyt ne vitsit ovat vähissä.
Onneksi somea ei ollut omassa nuoruudessani. Missähän lie arkistossa olen, kun vietin yhden kesän kommunistisessa Itä-Berliinissä stipendiaattina.
Ihmisten tasa-arvo on kiistaton, fasismia ja rasismia ei saa sallia. Olen presidentin esiin nostaman nollatoleranssin kannattaja koko yhteiskunnassa, hallituksesta koko kansaan.
Maahanmuuton helpottaminen on Suomelle erittäin tärkeää, mutta Suomella on vastuu uusista ihmisistä. Ruotsissa käytetään termiä nyanlända, vasta tulleet. Meidän tulee heidän lisäksi huolehtia myös aiemmin tänne tulleista.
Suomi on muuttunut muutamassa vuosikymmenessä suomalaisten asuttamasta agraariyhteiskunnasta kansainväliseksi EU-, Nato- ja länsimaaksi. Suomen nousu teknologian ja sivistyksen mallimaaksi on käynyt nopeasti. Asenteet, arvot, jopa pelot ovat syvällä. Annetaan itsellemme aikaa ja puhutaan asioista.
Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu Koko Tornio -valtuustoryhmästä.