Onnettomuudet: Mal­mi­ju­na suistui jälleen rai­teil­taan

Kuvagalleria: Pidetyn kiek­ko­ero­tuo­ma­rin ura päättyi Ro­va­nie­mel­lä

Mainos: Jakajaksi Kaleva Mediaan - tutustu ja hae tästä

Kolumni
Tilaajille

Hyö­ty­lii­kun­ta­kin on hy­väk­si, mutta miten tree­naa­mi­ses­ta tehdään rutiini ja kunnon hi­ki­lii­kun­nas­ta elä­män­ta­pa?

Työporukan yhteisellä lounaalla puhe kääntyi illan ohjelmaan. Eräs kollega kertoi aikovansa mennä salille heti töiden jälkeen. Toinen totesi käyvänsä mieluummin aina ensin kotona huilimassa ja vaihtamassa vaatteet. Molemmille säännöllinen salitreeni tuntui kuitenkin olevan arkinen itsestäänselvyys.

Tunsin ulkopuolisuutta ja lievää kateuttakin. Ajattelin, että haluaisin olla niin kuin he. Haluaisin olla ihminen, jonka päivään käynti salilla tai muu kuntoilu kuuluu ilman muuta. Haluaisin sitä siksikin, että selkäni muistuttaa säännöllisin väliajoin säännöllisen treenin puutteesta.

Miksi en sitten ole sellainen ihminen?

Löydän nopeasti läjän syitä, joista tiivis pikkulapsiperheen arki ja lastenhoitoavun puute eivät ole vähäisimpiä.

Lue Digiä 1 kk _vain 1 €_

Tutustu, voit peruuttaa tilauksen koska tahansa.