
Heidi Alatalo perusti muutama vuosi sitten Facebookiin ryhmän Rovaniemi Apua vähävaraisille. Syy oli se, että valtakunnallisesta Jouluapua-keräyksestä kerrottiin, etteivät he pysty täyttämään kaikkia toiveita Rovaniemellä.
Tänä keväänä joulun rinnalle tuli korona, kun Alatalo huomasi avun tarpeen kasvaneen. Nyt hän on omistautunut auttamistyölle ja saanut rinnalleen joitakin vapaaehtoisia.
Apu on ruokaa, vaatteita ja hygieniatarvikkeita. Lahjoituksia tulee yksityisiltä ja yrityksiltä. Lisäksi kaupunki alkoi yhteistyökumppaniksi.
Rovaseudun markkinakiinteistöt lahjoitti tilat
Aiemmin Alatalo teki auttamistyötä kotonaan, mutta muutama viikko sitten hän sai Rovaseudun markkinakiinteistöiltä käyttöönsä huoneiston.
Kaupungin omistaman yhtiön toimitusjohtaja Saara Saari kertoo, että tyhjä huoneisto annettiin kaupungin pyynnöstä Alatalon käyttöön, koska koronakriisin luoma hätä on suuri. Lisäksi Alatalo on sopinut jakavansa yli jääneitä kouluruoka-annoksia.
– Niitä kouluilta hakiessa onkin aika kulunut, hän sanoo.
Avunpyynnöt lähetetään Facebook-ryhmään
Apua vähävaraisille toimii Facebook-ryhmänä, jonne voi lähettää viestin, jossa kertoo ja perustelee avun tarpeensa. Avun tarvitsijat ovat pääasiassa lapsiperheitä.
Toistaiseksi Alatalo vasta toiminnasta itse.
– En ole nähnyt tarpeelliseksi rekisteröidä yhdistystä, koska tässä ei raha liiku.
Hänen mukaansa yksin hän pystyy reagoimaan nopeasti.
– Olen jopa yöllä lähtenyt viemään ruoka-avustusta, kun perhe on ottanut yhteyttä. Haluan keskittyä nimenomaan hätäapuun.