On helteinen ja kirkas alkukesän aamupäivä. Tarkemmin sanottuna juuri se erityinen päivä, jolloin lukiotaipaleeni on virallisesti ohi. Päivä, jona saan viimein painaa päähäni putipuhtaan, valkoisena hohtavan ylioppilaslakin.

Juhlatunnelmasta huolimatta ajatukseni eivät ole yhtä kirkkaat. Tulevaisuus on epämääräisen sumun peitossa. Tunnen mekkoni kainaloiden pikkuhiljaa hikoavan, kun sukulainen toisensa jälkeen lähestyy kasvoillaan odottava hymy.