Isä, näethän, että minulla on täällä kaikki hyvin. Toivon sinun iloitsevan siitä, että olen onnellinen ja koen elämän olevan niin hieno seikkailu, etten tahtoisi sen päättyvän. Kunpa kykenisin hidastamaan aikaa, jotta saisin mahdollisimman pitkään nauttia tästä retkestä sen kaikkine käänteineen. Toisinaan elämän käänteet eivät ole onnellisia.
Sinä tiedät varsin hyvin, ettemme voi aina vaikuttaa muiden ihmisten päätöksiin, vaikka niiden seuraukset olisivatkin käänteentekeviä juuri meille. Voimme kuitenkin oppia hallitsemaan omaa suhtautumistamme näihin päätöksiin. Ikävien tilanteiden synnyttämät tunteet tulee käsitellä, mutta myös pohtia, kuinka annamme itsellemme mahdollisuuden oppia haastavista hetkistä.
Aurinkoisena talvipäivänä ollessani 15-vuotias, menetin sinut äkillisesti. Yhtäkkinen lopullisuus sälytti minulle tunteen velvollisuudesta suhtautua elämään ja ihmisiin hyvin uteliaasti sekä avoimesti. Aina se ei ole ollut helppoa ja olenkin paljon pohtinut omaa suhtautumistani poismenoosi – onko tapani käsitellä asiaa ollut tuhoavaa vai rakentavaa.
Kuolemasi käsittely muuttui ja muuttuu edelleen iän, elämäntilanteen ja elämänkokemusten myötä. Olin kuollessasi niin nuori, etten tokikaan tuolloin ymmärtänyt asian vaikutusta itseeni. Korjasin vauhdin määrällä virheitä ja juoksin karkuun aikaa käsitellä menetyksen kokemusta – ehkä jopa vähättelin omia tuntemuksiani ja pysähtymistä.
Meni kauan, ennen kuin opin tunnistamaan omia toimintamallejani ja osasin yhdistää niitä varhain koettuun traumaan, isoon menetykseen. Suorittaminen, pärjääminen ja riippumattomuus olivat asioita, joilla usein kompensoin menettämisen pelkoa. Nyt ajattelen, että vaikka päätöksesi toi mukanaan paljon surua sekä haitallisia vaikutuksia, olen myös oppinut paljon.
Elämän nälkä on vain kasvanut ja uteliaisuus ympäröivään lisääntynyt. En tietystikään tiedä, minkälainen ihminen olisin ilman tätä kokemusta, mutta uskon juuri sen vuoksi olevani herkempi tulkitsemaan toisia ihmisiä ja tunnistan paremmin omat kehittymistarpeeni.
Olen valmiimpi myöntämään omat virheeni sekä korjaamaan suuntaa, mutta ilmaisen vahvasti myös omia ajatuksiani. Lopullisuuden kokemuksesta on oivalluttamalla rakennettu terveempää armollisuutta elämää kohtaan.
Jätit minut hyviin käsiin ja tiesit sen. Olen äärimmäisen onnekas, että äitini on antanut minulle eväitä käsitellä erilaisia tilanteita ja ennen kaikkea rohkeutta ilmentää ajatuksiani.
En tunne katkeruutta, vaan rakkautta. Olisin halunnut pitää sinut pidempään, mutta tiedostan, ettei asia ollut päätösvallassani ja opin kunnioittamaan sitä tosiasiaa. Isä, minä rakastin meidän tarinaamme sen kaikkine valoineen ja varjoineen. Sinun tarinasi elää minussa ja minä lupaan kirjoittaa sitä eteenpäin parhaan kykyni mukaan. Toivottavasti voit olla siitä ylpeä.
Niin kauan kuin meitä muistetaan, me elämme.
Rakkaudella, tyttäresi – hän, joka jäi