Jos perussuomalaisten johtajia on uskominen, Suomen vapaa media sairastaa kroonista persuvesikauhua, mikä on saanut sen purukaluston kiinnittymään ameban lailla ps-uskoa tunnustavien ja varsinkin jakavien persuksiin.
Mediassa kyseinen kritiikki on syytä ottaa vastaan puhtaana kehuna – sulka hattuun siis.
On terveen ja toimivan länsimaisen demokratian merkki, kun puolue-eliitin ja median välillä kipinöi. Mitä suurempi jännite, sitä parempi.
Vallan vahtikoiran tehtävänä ei ole miellyttää poliitikkoja, vaan pitää heidät politiikan kaidalla polulla tarvittaessa vaikka puremalla, jos haukku ei siihen riitä.
Vapaata, riippumatonta mediaa tavataan kutsua paitsi vallan vahtikoiraksi myös neljänneksi valtiomahdiksi. Syypää tähän on ransalaisfilosofi, valistuksen ajan kirjailija Montesquieu (1689–1755). Hänen työstämässä vallan kolmijako-opissa ensimmäinen valtiomahti on poliittinen päätösvalta eli parlamentti, toinen hallinnollinen toimeenpanovalta eli hallitus ja kolmas edellisiä valvova oikeuslaitos.
Kyseessä on valtioteoria, jonka mukaan toimeenpano-, lainsäädäntö- ja tuomiovallan on kuuluttava demokratiassa toisistaan riippumattomille elimille. Se on vaikuttanut useimpiin nykyaikaisiin valtiosääntöihin ja on yhä perustava osa länsimaisten demokratioiden, myös Suomen hallintomuotoa.
Tosin täällä hallitusvalta on tehty osin riippuvaiseksi lainsäädäntövallasta, sillä hallituksen on nautittava eduskunnan luottamusta. Periaate tunnetaan parlamentarismina.
Median katsotaan vaikuttavan valtiomahdin tavoin päätöksentekoon ja yleiseen käsitykseen hallituksen toimien onnistumisesta sekä mielipiteeseen oikeuslaitoksen antamista tuomioista. Vallankäytön ja -käyttäjien valvojana toimiminen onkin – tiedonvälityksen ohessa – journalistisen median tärkeimpiä tehtäviä.
Niin itseriittoisen ärsyttävältä kuin se voi persukorvissa kuulostaakin, ilman kriittistä ja vapaata mediaa demokratia ei toimi. Todisteita tästä ei tarvitse hakea itänaapuria kauempaa.
Uutisjournalismin ydintä ei ole pimitys, vaan läpivalaisu – mitä enemmän jollakin on valtaa, sitä matalammalla kynnyksellä. Kyse ei ole ajojahdista, vaan journalismin peruskaurasta.
Kun homma toimii kuten pitää, julki tuodaan puoluelipun väristä ja -pampun persoonasta piittaamatta kaikki, millä on yhteiskunnallista merkitystä, kuten vallankäyttäjinä vihreät persutkin ovat saaneet kesän aikana huomata.
Toki kaiken julki tuodun pitää olla tarkastetusti totta. Jos ja kun virheitä sattuu – journalistikin on ihminen – ne on korjattava heti. Vain valemedia jatkaa valehtelua siitä kiinni jäätyään.
Demokratiassa kansalaisella on oikeus tietää ja medialla velvollisuus kertoa asiat niin kuin ne ovat silloinkin, kun siitä seuraa mielipahaa puolueväelle.
Kirjoittaja on pääkirjoitustoimittaja.