Miten määritellään vanha metsä? Tätä pohditaan parhaillaan kuumeisesti pöydissä, missä sorvataan kansallista ohjetta metsätalouskäytössä edelleen olevien vanhojen metsien löytämiselle ja suojelemiselle.
Maa- ja metsätalousministeriö sekä ympäristöministeriö ovat laatineet luonnoksensa kriteereistä, joissa huomioidaan muun muassa puiden ikä ja lahopuun määrä. Vaikka luonnokset eroavat hieman toisistaan, yhteistä kriteereille on tiettävästi se, ettei kyseisen kaltaista metsää juuri löydy Etelä-Suomesta.
Tältä pohjalta vaikuttaisikin siltä, että suojelualueita on tulossa lisää sinne, missä niitä on jo ennestään paljon, kun taas suojelematon osa maastamme pysyy yhä suojelun ulkopuolella. Tämä tuskin on EU:n monimuotoisuusstrategian tarkoitus – tavoitteenahan on luontokadon pysäyttäminen kaikkialta.
Strategian mukaan EU:n jäsenmaiden tulee etsiä ja suojella kaikki luonnontilaiset ja vanhat metsät 2029 mennessä. Myös Suomi on sitoutunut tähän. Tavoite on kirjattu Orpon hallituksen ohjelmaan niin, että suojelu koskee vain valtion metsiä. Yksityismetsien suojelu on jatkossakin vapaaehtoista.
Luonnontilaisia, vielä suojelemattomia metsiä on Suomessa erittäin vähän, joten suojelu kohdistuu vanhoihin metsiin – kunhan kriteereistä päästään sopuun. Ministeriöt ovat valmistelleet niitä jo pitkään ja aikataulut ovat paukkuneet. EU:n ohjeen mukaan kriteereiden olisi pitänyt valmistua jo 2023 aikana.
Työtä on hidastanut se, että vaikka EU edellyttää kriteereiden perustuvan tieteeseen, kyse on myös taloudesta ja politiikasta. Ja koska kyse on Suomen metsistä, vastakkainasettelulta ei ole voitu välttyä.
Metsäkiistan ääripäissä ovat suojelujärjestöt ja metsäteollisuus. Edelliset haluavat mahdollisimman väljät kriteerit, jotta suojeltavaa metsää löytyisi mahdollisimman paljon ja jälkimmäinen mahdollisimman tiukat kriteerit, että mahdollisimman vähän talousmetsää siirtyisi hakkuiden ulkopuolelle. Lobbarit ovatkin olleet ahkerasti liikkeellä puolin ja toisin.
Lopullisen päätöksen kriteereistä tekee hallitus, jota epäillään suojelupiireissä metsäteollisuuden juoksupojaksi. Totta onkin, että Orpon joukkueen näkemykset lisäsuojelun tarpeesta poikkeavat Marinin joukkueen näkemyksistä – vihreillä oli edellisessä hallituksessa ympäristöministeriö hallussaan.
Peräti 80 prosenttia Suomen suojelluista metsistä on pohjoisessa, missä suojelu keskittyy erityisesti Lappiin. Täällä runsas neljännes kaikista metsistä on jo suojeltu. Tätä selittää osaltaan se, että lähes 70 prosenttia valtion maista on Lapissa. Siinä missä Etelä- ja Keski-Suomen metsistä kolme neljäsosaa kuuluu yksityisille, täällä valtio omistaa valtaosan metsistä. Niiden suojelu on ollut helpompaa ja halvempaa.
Lappi on luontokadon torjunnassa valovuoden edellä eteläistä Suomea, minne tarvitaan kipeästi lisää suojelualueita. Etelän metsissä asuu runsaasti uhanalaisia lajeja, joista moni ei pärjää pohjoisempana. Niiden suojelua ei edistä se, että Lapin talousmetsiä ohjataan lisää suojelun piiriin.
Suojelukriteereitä tulisikin työstää siihen suuntaan, että ne mahdollistaisivat suojelualueiden lisäämisen Etelä-Suomessa. Koska Lapissa lisäsuojeluun ei ole suurta tarvetta, pohjoisen metsien suojelukriteereistä on syytä tehdä tiukat.
EU-komission antaman aikataulun mukaan vanhat metsät on kartoitettava kuluvan ja ensi vuoden aikana. Etsintäalue on jopa 300 000 hehtaaria ja kartoitustyötä voidaan tehdä vain sulan maan aikana, joten kiire on kova. Metsähallitus onkin jo aloittanut kartoituksen, vaikka vanhan metsän kriteerit ovat vielä vaiheessa. Kartoitusalueesta 70 prosenttia on Lapissa ja 20 prosenttia muualla Pohjois-Suomessa – vain 10 prosenttia kartoitettavista metsistä on etelämpänä. Luontokato näyttäisi jatkavan etenemistään valtaosassa Suomea.