Kolumni

Haistakaa Pasko! - voisiko "rahan" hajun museoida?

tiedotuspäällilkkö ja tietokirjailija

Taisto Saaren mukaan satama on vaikuttanut olennaisesti koko kaupungin kehittymiseen.
Taisto Saaren mukaan satama on vaikuttanut olennaisesti koko kaupungin kehittymiseen.
Kuva: Taina Nuutinen-Kallio

Olen ollut viime aikoina mukana monessa porukassa, jossa on surtu Meri-Lapin tykövedon heikkoutta ja kiinnipidon lipsumista. Nuoriso karkaa maailmalle eikä alueen tarjonta houkuttele muualla kasvaneita tulemaan heidän tilalleen. Samaa murhetta kantavat kaikki alueen kunnat, opistot, teollisuuslaitokset, matkailuyrittäjät, kaupat ja kioskit.

Ammattiopiston teettämän kyselyn mukaan suurin syy nuorison viihtymättömyydelle on se, ettei alueella tapahdu mitään. Ilmiö ei ole uusi, samaa virttä veisattiin minunkin nuoruudessani 1980-luvulla.

Olin aikoinani Kemin elävän musiikin yhdistyksessä eli Kemin Elmussa mukana. Yritimme järjestää monenlaista pippaloa, hommattiin valtakunnan tähtiä esiintymään, mutta ainoa asia, joka veti kunnolla yleisöä puoleensa, oli ilmainen verenpaineen mittaus. Nyt sekään kikka ei enää toimi, kun ihmisillä on omat omronit kotonaan.


Moni koulukaverini muutti Meri-Lapista pois, vaikka heillä olisi ollut täällä ihan hyvät elämän edellytykset: oli työtä ja tilipäivän tuoma varmuus. Asioiden hoitaminen oli helppoa samoin kuin tuttavuuden tekeminen välittömien ihmisten kanssa. Silti moni lähti, koska muutkin lähtivät.

Monen muun tänne jämähtäneen tapaan olen ollut kaiken aikaa vähintäänkin melko tyytyväinen kotiseutuuni. Vaikka alueen kunnat ja niiden päättäjät valittavat ainaista rahapulaa, seutukuntaa on pystytty kehittämään pienin askelin aina vain viihtyisämmäksi.

Oman osuutensa viihtyvyyden parantamiseksi ovat tehneet myös seudun teollisuuslaitokset.

Kun viimeksi kävin Ajoksen rannalla kolmisenkymmentä vuotta pääkaupunkiseudulla asuneen siskoni kanssa, hän ihmetteli, mitä merelle on tapahtunut. Muisteltiin, kuinka jäiden lähdettyä meri “tuoksui” keväälle.


Samaan tapaan olemme alkaneet unohtaa, miltä Kemi lapsuudessamme haisi kahden sellutehtaan välissä.

Kummallakin tehtaalla oli ominaistuoksunsa, toisella pistävämpi, toisella kaalikeittomaisempi.

Ehkä rahan hajun voisi vielä museoida tai purkittaa matkamuistoiksi, ennen kuin se katoaa lopullisesti sellutehtaiden muuttuessa biotuotelaitokseksi.

Asiat, jotka ennen nolottivat, pitää keikauttaa ylpeydeksi.

Viime viikolla Sataman Krouwissa pidetyssä teollisuusmatkailun kehittämiseen tähtäävässä työpajassa ehdotin, että järjestäisimme Kemiin balalaikkafestivaalit.

Sopiva paikka sille Kemijokisuulla sijaitseva Paskon saari.

Teltassa voisi hengittää perinteisellä reseptillä aromatisoitua kemiläistä ilmaa. Mainoslausekin olisi ennestään tuttu: Pasko haisee ja balalaikka soi!