Koulukeskuksen lähistö on täynnä autoja, estradilla kylän oma kasvatti. Kalsean salin peräseinällä tököttää muutama palkki, siinä äärimmilleen pelkistetty esitystila. Salin akustiikka on kurja, ei varmaan auta kuuluvuutta tämäkään esiintymistila.
Kenraalina Markku Lukka on ryhdiltään juuri niin tönkkö kuin umpisuolattu silakka, toisaalta taas riikinkukon lailla pöyhistelevä, itseään täynnä oleva naistenkaataja. Nopeasti ja taitavasti Lukka suoriutuu roolien vaihdosta ja vielä kolmesta muustakin tyypistä.
Ilmenee, ettei korskea kenraali kestä vastoinkäymisiä eikä vastustusta. Hänen pullottava egonsa on loppujen lopuksi heikko, ja kun suuret odotukset eivät sodan käänteen vuoksi toteudukaan, hänestä kuoriutuu sadistisen julma irstailija.
Kylli Köngäs viattomana naapurintyttönä syöksyy suoraan liehittelijän syliin, varsinkin kun molemmat ovat uponneet fasismin ideologian pauloihin. Köngäs liehuu kenraalin kainalossa Hitlerin upseerien viinanhuuruisissa juhlissa ja joutuu siellä usein miehensä rivon pilkan kohteeksi.
Vähitellen kotielämä muuttuu helvetiksi, ja hän joutuu sairaalakierteen jälkeen mielisairaalaan. Paikka on hänelle rauhan satama, ei pelkoa, ei hakkaamista. Hän pääsee vähitellen paranemaan, hän on vapaa, hän on uuden elämän edessä. Hän saa olla oma itsenä, hän saa kirjoittaa taas. Tästä monologista kehittyy upea laulu vapaudesta, itsenäisyydestä, esityksen upein kohtaus.
Taustakuvat, videot ja hyvin valittu musiikki täydentävät oleellisesti kokonaisuutta. Esityksessä puhuttiin rehevää, ronskia, paikoin jopa härskiä tornionjokivarren murretta. Onneksi hurjimmat pahoinpitely- ja seksikohtaukset esitettiin vain taustaäänenä. Hakkaamista, lyöntejä ja sairasta seksiä oli jo nähty liian kanssa. Ilman herkyvää huumoria olisi esitys ehkä ollut liian raskasta katsoa.
Vaikka emme lattiatasosta mitään nähneet emmekä kuulleetkaan kaikkea, on elävä teatteri aina koskettava. Saimme seurata kahden erikoislaatuisen persoonan hurjaa tarinaa sodan keskellä. Kiitokset siitä Rovaniemen teatterille ja koko näytelmän väelle.