EU-komissio haluaa lykätä kiistellyn metsäkatoasetuksen voimaantuloa jo toisella vuodella.
EU:n ympäristökomissaari Jessika Roswallin mukaan syynä on se, että asetuksen noudattaminen häiritsisi yritysten liiketoimintaa ja raportointivelvollisuudet ylikuormittaisivat "it-järjestelmiä". Tämän vuoksi EU:ssa tarvitaan lisää aikaa asetukseen käyttöön ottamiseksi ja ongelmien korjaamiseksi. Asetus piti ottaa käyttöön ensi vuoden alussa.
Metsäkatoasetus kieltäisi metsäkatoa aiheuttavien tuotteiden myynnin EU:n alueella. Yrityksien, joiden tuotteisiin kuuluu esimerkiksi kahvia, soijaa tai naudanlihaa, tulisi jatkossa pystyä osoittamaan, ettei niiden tuotantoketjussa ole tuhoutunut metsää.
EU:n maahantuonti aiheuttaa noin 10 prosenttia globaalista metsäkadosta.
Asetus on kerännyt kritiikkiä osalta EU:n kauppakumppaneista, yrityksistä ja jäsenmaista. Valituksia on tullut muun muassa siitä, että asetuksen koetaan olevan liian hankala seurattava ja tietojen keräämisen vaikeaa.
Roswall kuitenkin kiisti keskiviikkona, että EU:n viime aikoina solmimilla kauppasopimuksilla olisi yhteyttä asetuksen lykkäämiseen.
EU sai maanantaina maaliin kauppaneuvottelut Indonesian kanssa. Indonesia on yksi suurimmista palmuöljyn tuottajista, ja se on kritisoinut asetusta äänekkäästi. Myös Yhdysvallat on pyytänyt asetuksen lykkäämistä.
"Epäjohdonmukaista"
EU-komissio on viime aikoina lykännyt tai löysentänyt erilaista ympäristösääntelyä osana laajempaa agendaa sääntelyn purkamisesta. Tämä on kerännyt kritiikkiä muun muassa monilta ympäristöjärjestöiltä.
– Jos asetuksen it-ongelmat ovat todellisia, kyse on erittäin epäpätevästä valmistelusta ja poliittisen tahdon puutteesta. Komissio tekee epäjohdonmukaista politiikkaa, joka on epäreilua vastuullisille yrityksille. Moni yritys on jo sopeuttanut toimintaansa asetuksen mukaisesti, kommentoi päätöstä tiedotteessa Suomen WWF:n kansainvälinen metsäasiantuntija Maija Kaukonen.
Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK taas kertoi ottavansa päätöksen ilolla vastaan.
– Hyvää tarkoittava metsäkatoasetus on osoittautunut toimimattomaksi ja aiheuttaa tarpeetonta sääntelyä. Jatkoaika mahdollistaa asetuksen yksinkertaistamisen ja ehkä voi johtaa asetuksesta luopumiseen, sanoi tiedotteessa metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola.