Valtaosa rovaniemeläisistä lapsiperheistä voi hyvin, kertoo kaupungin keväällä toteuttama perhekysely. Huonosti tai osittain huonosti voidaan vain 10–12 prosentissa perheistä. Äkkiseltään tulos kuulostaa ilahduttavalta, mutta kolikolla on toinenkin puoli.
Runsas kymmenesosa kyselyyn vastanneista tarkoittaa noin sataa perhettä, joissa kaikki ei ole hyvin. Vastaava osuus kaikista Rovaniemen noin 6500 lapsiperheestä olisi noin 700 perhettä. Lisäksi on todennäköistä, etteivät kaikkein huonoimmin voivat vastaa tämäntyyppisiin kyselyihin.
Pelkästään Rovaniemellä on siis suuri joukko perheitä, jotka tarvitsevat apua. Kyselyn tulosten mukaan perheiden arjessa haasteita ovat vanhempien jaksaminen, tukiverkon puute, kiire, työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen, taloushuolet sekä vanhempien parisuhdeajan ja liikunnan puute.
Kaikkein eniten perheet toivovat tukea lasten harrastuksiin, mutta jo toisella sijalla oli tilapäinen lastenhoito kotiin. Huoltajat siis kokevat, että perheen hyvinvointi kohenisi sillä, että joku ulkopuolinen tulisi välillä arjen avuksi.
Sama toive nousi esiin myös edellisessä, neljä vuotta sitten toteutetussa kyselyssä. Herää kysymys, eikö asialle ole näiden vuosien aikana tehty mitään, ja jos ei, niin miksi ei.
Kun minä olin pieni, meillä kävi usein kodinhoitajia silloin nelilapsisen perheemme apuna. Pidin erityisesti tädistä, jolla oli tumma, kihara tukka ja vihreä työasu. En muista hänen nimeään, mutta kutsutaan häntä nyt vaikka Marja-Liisaksi.
Kun Marja-Liisa pyrähti aamulla sisään ovesta, tiesin, että päivästä tulisi hauska. Marja-Liisa laittoi ruokaa, pesi pyykkiä ja pelasi kanssani muistipeliä, jotta äitini pystyi keskittymään kipeän selkänsä kanssa pelkkään vauvanhoitoon. Myöhemmin äitini on muistellut, että noina aikoina kodinhoitajat olivat korvaamaton apu.
Kun itse kolmekymmentä vuotta myöhemmin olin kahden lapsen äiti ja olisin tarvinnut samantyyppistä apua, ei sitä ollutkaan noin vain saatavilla. Tai kyllä apua lopulta järjestyi, kun sitä osasi vaatia ja kun byrokratiamylly oli ensin jauhettu läpi. Tuntui hurjalta, että vähäisenkin yhteiskunnan tarjoaman kotiavun edellytyksenä oli, että meidät kirjattiin lastensuojelun asiakkaiksi.
Nyt sosiaalihuoltolain mukaisesta lapsiperheiden kotipalvelusta vastaavat hyvinvointialueet. Lapin hyvinvointialue hyväksyi juuri toimintaohjeen, jonka linjaukset vaikuttavat sinänsä asianmukaisilta mutta kynnys avun saantiin edelleen korkealta. Mietin myös, tietävätkö perheet tästä tukimuodosta, ja ohjataanko heitä ajoissa sen pariin.
Maassa, jossa syntyvyys on romahtanut ja huoltosuhde heikkenee, on vain yksi oikea tapa suhtautua lapsiperheisiin. Niiden huolet on otettava vakavasti ja apua on tarjottava, ennen kuin arkisen kuorman alla ahtaalle joutunut vanhempi huomaa sitä edes pyytää.
Joskus avuksi riittää yksi marjaliisa, jonka avulla perhe pääsee pahimman yli.
Kirjoittaja on toimittaja.