Luin Tove Janssonin aikuisten romaanit ja novellit vasta melko myöhään. Tuntui kuin olisi löytänyt muumikirjojen veroisen aarteen.
Kesäkirjassa on ilo huomata varsinkin Muumipappa ja meri -kirjasta tuttuja aineksia: on saaressa kriisiään pohtiva isä, kaarnaveneitä vuoleva viisas äitihahmo, kallionkoloon istutettava puu.
Aluksi en lämmennyt Charlie McDowellin ohjaukselle. Romaani on ihana, mutta tapahtumattomuudessaan kaikkea muuta kuin elokuvallinen. Mikä mieli filmatisoinnissa ylimalkaan on?
Kesäkirjan maailmaan kuitenkin uppoutuu ennen kaikkea pääkaksikon ansiosta. Valovoimainen Glenn Close tulkitsee lämpimästi isoäitiä, joka polttaa nautiskellen tupakan, rantautuu uhmakkaasti ökyhuvilalle tai seuraa lapsenlastaan taikametsään, vaikka vaivat jo painavat.
Emily Matthews vakuuttaa Sophia-tyttönä, jolla on lapsen ilot, oikut ja huolet mutta myös ymmärrystä elämän vakavammista puolista. Isä (Anders Danielsen Lie) ei valitettavasti onnistu niin koskettamaan. Surun murtama mies jää yksioikoiseksi ja etäiseksi hahmoksi, jonka lämpimämmät puolet tulevat näkyviin vasta aivan lopussa.
Muutenkin suru on Robert Jonesin käsikirjoituksessa ehkä turhan vahvasti läsnä. Kuoleman lähestymisestä muistutetaan kerran toisensa jälkeen painokkaammin kuin kirjassa.
Kuvaaja Sturla Brandth Grøvlenin tyyli on rosoista, paikoin vähän sumeaakin. Mieleen tulevat menneiden kesien kaitafilmit. Rapistuva tupa ja herkät luontonäkymät ihastuttavat, ja kuvaa täydentää harkittu puvustus nukkavieruine sammareineen ja mökkineuleineen.
Samalla tunnelma jotenkin heittelehtii. Tyynet hetket vaihtuivat äkisti dramaattiseen myrskyyn ja lyyrinen luonnosta nauttiminen koomiseen kohtaamiseen vierailijoiden kanssa.
Itseäni välillä vieraannutti epämääräiseksi jätetty, sadunomainen tapahtuma-aika. Ja näyttelijöiden moninaiset aksentit, vaikkei sillä kai pitäisi olla niin merkitystä. Loppukin kummastutti – sympaattinen huomionosoitus Tove Janssonille, mutta alkuteoksen kirjailijan nostaminen osaksi elokuvaa tuntui ylimääräiseltä.
Toisaalta taas parhaimmillaan Kesäkirja kosketti. Kertomus teki pienistä hetkistä suuria vastakkaisten näkökulmien kautta: lapselle moni asia on vielä uusi, viisas ikäihminen osaa nauttia elämän pienistä iloista. Lopputulos on mietityttämään jäävä yhdistelmä aitoutta ja omaleimaista tyylittelyä.
