Michael Bondin rakastetuista kirjoista tuttu karhuherra Paddington (alkuperäisäänenä Ben Whishaw) on ennättänyt kolmanteen elokuvaansa kahden erittäin onnistuneen seikkailun jälkeen. Kun elo Lontoossa on tullut jo tutuksi, vuorossa on matka kotikonnuille Peruun, kun iäkkään Lucy-tädin kohtalo huolettaa.
Ohjaaja Dougal Wilson tiimeineen tarjoilee mitä tutuimpia värikkään viidakkoseikkailun aineksia – voisi sanoa kliseitä, ellei meno olisi niin hilpeää. Viittauksia sinne ja tänne riittää Sound of Musicista lähtien. Indiana Jonesista voisi pitää vaikka bingon.
Koko Brownin perheen lähteminen reissuun ei tunnu aivan perustellulta. Tytär (Madeleine Harris) toimii kertojana, ainakin välillä. Härpäkkeitä rakenteleva poika (Samuel Joslin) saa näyttää taitonsa muutamassa kohtauksessa. Myös äiti (roolin uutena näyttelijänä Emily Mortimer) tahtoo jäädä syrjään.
Sen sijaan uudenlaista reippautta opetteleva isä (Hugh Bonneville) kerää pisteet kuivilla kommenteillaan. Hauskan leuhkaa kipparia (Antonio Banderas) piinaavat suvun perinteet, eikä nunnankaan (Olivia Colman) kireä hymy ole välttämättä vilpitön. Pahisroolit kätkevät mukavia yllätyksiä.
Visuaalisesti uusin Paddington vyöryttää ihastuttavia irrotteluja. Ohjaajan tausta musiikkivideoiden parissa näkyy. Maalaukset muuttuvat animaatioiksi, ja eloon heräävät myös nukkekodit, valokuvat ja seinämaalaukset. Pumpulipilvet rullaavat matka-animaatioiden taustalla.
Brittihuumori on Disney-tyyliin verrattuna jotenkin hykerryttävän epäkorrektia uskonnollisine vitseineen tai avioparin välisine vihjailuineen, jotka eivät kuitenkaan ole kiusallisen kaksimielisiä. Lentohiekkaan hukkuva kirkkokuoro tyrskäytti. Sekaan mahtuu myös sopivan kepeää tuumintaa maahanmuuttajana olosta ja vanhusten voinnista.
Mykkäfilmityyliset törmäilyt ja hupaisat ketjureaktiot tuovat vauhtia omiin kohtauksiinsa mutta pitkittävät tarinaa välillä tarpeettomasti. Varsinkin loppuun kaipaisi lisää ripeyttä, vaikka jälkipyykki riemukasta onkin. Kun lopputekstien jälkeenkin väännetään vitsiä, pienimmät katsojat tuntuivat jo kyselevän, että onko tämäkin pakko katsoa.
Oikeiden näyttelijöiden dubbaus tuntui suomalaisesta aikuiskatsojasta tietenkin oudolta, vaikka meininkiin leffan edetessä tottuikin. Ihme kyllä tietoja suomenkielisistä ääninäyttelijöistä tai -ohjauksesta ei löytynyt vielä ensi-iltaviikonloppuna mistään. Paavo Kerosuo lienee taas pääosassa? Risuja paikallistuotannolle.