Käsikirjoitus ja ohjaus Egil Pedersen. Päärooleissa: Sarah Olaussen Eira, Ingá Elisá Påve Idivuoma, Aslat Máhtte Gaup, Amund Lode. Norja, Ruotsi, Suomi 2024. K 12. 78 minuuttia.
Saamelaisen Egil Pedersenin ensimmäinen pitkä elokuva Biru Unjárga seuraa Elviran (Sarah Olaussen Eira) elämää. Ja elämä on niin synkkää kuin 15-vuotiaalla vain voi olla.
Opettaja on nolo, äidin uusi naisystävä ällö. Uuniemi Varanginvuonon rannalla on aivan helvetin kaukana kaikesta, ja saamelaiset ovat slow and boring.
Tanskalaiset juuret ovat sentään pieni ilonaihe; Elviran on kerrottu saaneen alkunsa tanskalaisella hedelmällisyysklinikalla. Saattaahan biologinen isä olla vaikka kuuluisa näyttelijä (kameoroolissa nähdään Game of Thronesista tuttu Nikolaj Coster-Waldau).
Pilvilinna romahtaa, kun oikea isä (Aslat Máhtte Gaup) ilmestyy kuvioihin. Elviran suureksi pettymykseksi hän onkin samanlainen ankea saamelainen kuin muutkin tuppukylän asukkaat, ja vielä rikollinen. Toisaalta olisihan häneen kiinnostavaa tutustua.
Isän hahmo on mukavan monitahoinen. Hän tavoittelee tyttärensä ja tämän äidin suosiota vilpittömästi mutta usein kömpelösti ja toisinaan manipuloidenkin. Murtomiehen kursailemattomuudellekin löytyy käyttöä.
Ingá Elisá Påve Idivuoma on äidin roolissa aito ja inhimillinen, samoin Ánne Mággá Wigelius hänen puolisonaan. Sarah Olaussen Eira on mainio pääosassa.
Sivuhenkilöt ovat kuka elävämmin, kuka kaavamaisemmin rakennettuja. Amund Lode nähdään Elviran bestiksenä ja Marx-nörttinä, jonka kanssa isä koettaa huvittavasti bondata. Sara Sofia Mienna heittäytyy antaumuksella luokan kuningattaren ja someinfluensserin rooliin. Harmi kyllä leuhkasta hahmosta ei löydy mitään positiivisia piirteitä.
Kuvaaja Anna Myking käyttää piristävästi ja hallitusti tehokeinoja, vinoa kameraa ja pomppivaa käsivaraa. Välillä kerronta on hiukan alleviivaavaa, kuten Elviran huoneen tanskalaisten julisteiden vaihtuessa vikkelästi saamelaisiksi.
Äidin talousvaikeudet ja muutamat muut sivujuonteet eivät johda sen pidemmälle, ja finaalin dramaattinen käänne jää vaille kunnon pohjustusta. Silti elokuva on täynnä raikasta poreilua ja hyviä kysymyksiä, joita Pedersen lähestyy lämpimällä huumorilla. Loppu on lohdullinen.
Biru Unjárga kertoo perusyhtälönsä julisteessa: 50 % sápmelaš + 50 % idiohtta = 100 % love child. Minkä verran juuret määrittävät identiteettiä, mitä ihminen voi rakentaa itse?