Vihreän aluepolitiikan lähtökohtana ovat elinvoimaiset alueet, jotka pystyvät tarjoamaan asukkailleen työtä ja toimivat peruspalvelut. Työpaikkojen säilyttämisen ja uusien mahdollisuuksien luomiseksi tarvitsemme korkealaatuista koulutusta ja osaamista eri puolilla Suomea.
Koulutuksen tehtävänä on sekä tukea paikallisia vahvuuksia että edesauttaa uusien menestystekijöiden löytämistä. Näin turvaamme osaavan työvoiman saantia sekä pidämme maaseudun elävänä ja elinvoimaisena.
Venäjälle suuntautuvan viennin romahtaminen sekä venäläisten matkailun väheneminen vaikuttavat voimakkaasti Itä-Suomeen. Me iloitsemmekin hallituksen budjettiriihessä päätetystä Itä-Suomi-paketista, ja erityisesti panostuksista alueen saavutettavuuteen ja osaamiseen. Keskeisiä päätöksiä olivat muun muassa panostukset raideliikenteeseen, koulutukseen, matkailuun, nuorisotoimintaan sekä pk-yritysten kehittämiseen.