Minua on jo pidemmän aikaa vaivannut Suomessa käytävä julkinen keskustelu taloutemme suunnasta. Koronapandemia ja Venäjän aloittama Ukrainan järkyttävä sota ovat lisänneet velkaamme huomattavasti.
Korona ja Ukrainan sota vaikuttavat kuitenkin myös muihin maihin. Lähimmillä naapureillamme kuten Ruotsilla ja Tanskalla ei kuitenkaan näytä olevan edessä samanlaista velkaantumista kuin Suomella.
Suomen julkinen velka nousee yli 70 prosentin, kun länsinaapurissamme se tulee seuraavien vuosien aikana jopa laskemaan alle 30 prosentin. Ruotsissa on ollut niin koronatukia kuin myös lisäpanostuksia puolustukseen.
Suomen julkinen velka nousee yli 70 prosentin, kun länsinaapurissamme se tulee seuraavien vuosien aikana jopa laskemaan alle 30 prosentin.