Tällä viikolla kokoontuu Orpon hallituksen budjettiriihi, jossa tehdään monenlaisia meitä kansalaisia koskevia päätöksiä.
Kokoomusjohtoinen hallitus vierailee pienituloisten taskulla samalla kun perussuomalaisten Purra siunaa leikkaukset. Leikkaukset kohdistuvat sosiaali- ja työttömyysturvaan sekä asumislisiin.
Kun katsotaan lukuja voidaan todeta, että 2 000 euroa tienaava hyötyy Orpon verohelpotuksista vuodessa 250 euroa, kun pääministerin 14 000 euron tulotasolla hyöty on 2 280 euroa. Tämä on kaukana oikeudenmukaisesta veropolitiikasta ja osoittaa, kuinka hallitus leikkaa pienituloisilta ja antaa veronkevennyksiä suurituloisille.
Asumistuen leikkaukset tulevat vaikuttamaan erityisesti osa-aika- ja pienipalkkaisiin työntekijöihin. Kaikkein kipeimmin asumistuen leikkaukset kohdistuvat yksinhuoltajiin, ja siten sillä on heijastusvaikutuksia myös lapsiin. Tästä esimerkkinä yksinhuoltajan lompakosta vähenee keskimäärin 111 euroa kuukaudessa. Asumistuen leikkaus lisääkin lapsiperheköyhyyttä ja on kaukana SDP:n ajamasta hyvinvointivaltiosta. Lapsiperheiden ahdinkoa lisää lapsikorotusten poisto.
Vuosikymmeniä työntekijöiden suojaksi tehtyä lainsäädäntöä moukaroidaan Orpon hallituksen toimesta oikein urakalla. Aiemmin työntekijät ja työnantajat ovat neuvotelleet kolmikannassa työelämän parannuksista. Tällä kertaa ei kysymyksessä ole aidot neuvottelut, sillä työnantajapuoli on etulyöntiasemassa ja sen tavoitteet ovat kirjattu jo hallitusohjelmaan. Hallitusohjelmakirjaukset rajoittavat vaihtoehtoisten mallien pohdintaa.
Työntekijöille kyyti on kovaa: sairaussakko, potkulaki, lakko-oikeuden rajoittaminen ja ansiosidonnaisen päivärahan porrastaminen muutamia esimerkkejä mainitakseni. Lisäksi seuraamusjärjestelmän osalta ruuvia kiristetään. Sakkoja korotetaan ja ne kohdistetaan ensimmäistä kertaa yksilöön. Työntekijälle voi jatkossa, jos esitys hyväksytään eduskunnassa sellaisenaan, langeta 200 euron seuraamusmaksu.
Lyhytnäköistä on myös aikuiskoulutustuen ja vuorotteluvapaan poisto. Hallitus tuntuu ajattelevan yksiniittisesti, että kun ihminen ei ole koulutuksessa, niin se on töissä. Aikuiskoulutustuki on ollut melkeinpä ainoita keinoja kouluttaa itseään uuteen ammattiin ja vain harvoin se on mahdollista ilman tukea. Nyt kun lähes joka alalla vallitsee vieläpä työvoimapula, niin toivoisin hallitukselta vielä harkintaa aikuiskoulutustuen säilymisen puolesta.