Tätä kirjoittaessani sain juuri tiedon, että Euroopan unionin johtajat ovat sopineet jättiläismäisen koronatukipaketin sisällöstä. Tuhti 750 miljardin euron potti jaetaan pääosin avustuksina ja pienempi osa lainoina. Samaan syssyyn sovittiin tulevien vuosien budjettikehyksistä.
Siinä sitä on maksajalle maksamista. Osa koronapaketin edunsaajista ei aiokaan maksaa lainojaan takaisin, eikä edes aiempia lainojaan. Suomi tunnollisena ja kuuliaisena jäsenmaana puhuu kyllä yhteisestä vastuunkannosta, mutta kun laskun maksun aika tulee, siinä rivissä seisovia on huomattavasti vähemmän, kuin on edun saajia.
Suomessa Euroopan unionin poliittinen historia on yksi huijausten sarja. Aikoinaan, kun suomalaiset piti saada vakuuttuneiksi EU:n autuudesta, sitä markkinoitiin rauhanjärjestönä. Kuitenkin taustalla olivat Euroopan keskeisten talousmahtien, Saksan ja Ranskan, taloudelliset intressit.
Ennen EU-jäsenyyden hyväksymistä Suomessa kerrottiin, ettei jäsenyys tarkoita yhteistä valuuttaa. Kun yhteinen valuutta kuitenkin otettiin käyttöön, vakuutettiin, ettei se tarkoita yhteisiä talousvastuita. Tähän mennessä on hyväksytty maakohtaiset tukipaketit, Euroopan vakausmekanismi ja Euroopan keskuspankin jättimäiset osto-ohjelmat, jotka käynnistettiin jo kymmenen vuotta sitten – paljon ennen korona-aikaa.
Itse asiassa koronakriisi tuli pelastuksena niille, jotka haluavat piilottaa Euroopan unionin sisäiset talousongelmat ja valuviat. Italian talouskriisi oli kaatumassa jo syliin. Koronakriisin myötä sen piilottamiselle ostettiin vain lisäaikaa. Pääkonttorin pojat pelaavat aina oman pelinsä.
Myös ulko- ja turvallisuuspolitiikassa uusia avauksia tehtäessä seuraava askel on aina kiistetty. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan piti olla Suomen valtion oma asia. Kuitenkin unionissa on ulkoasian korkea johtaja ja parhaillaan keskustellaan määräenemmistöpäätöksiin siirtymisestä myös tällä sektorilla.
Suomi on rajamaa ja tulee aina olemaan. Selän takaa neuvojia riittää aina. Suomi on myös taloutensa puolesta omanlaisensa maa. Siksi terve, kansallinen itsekkyys olisi paikallaan. Ei se tarkoita silmien sulkemista kansainvälisiltä ja maailmanlaajuisilta ongelmilta. Mutta ei naivismillakaan pitkälle pötkitä.
Ei liene realismia puhua Suomen erosta Euroopan unionista. Mutta unioni mätänee sisältä päin ja yhteisiä nimittäjiä löytyy entistä vähemmän. Kun uutta rahaa luodaan ilman mitään reaalista vastinetta ja sitä jaetaan lapioimalla, vääjäämättömänä lopputuloksena on moraalikato. Se menee läpi koko yhteisön.
Historia osoittaa, että mikään valheelle rakennettu ei kestä loputtomiin. Euroopan unionissa eletään parhaillaan kollektiivisen harhan aikaa. Se koskee myös arvopohjaa. Historiattomuus vaivaa myös Suomen poliittista eliittiä.