PAUKKUPAKKASET: Pak­ka­nen alkaa ki­ris­tyä vii­kon­lop­pua vasten – it­se­näi­syys­päi­vä­nä hä­tyy­tel­lään monin paikoin -35:tä astetta

RAVINTOLARAJOITUKSET: Ro­va­nie­mel­lä tiu­kem­mat ra­vin­to­la­ra­joi­tuk­set vii­kon­lo­pus­ta alkaen – ko­ronapas­sil­la ra­joi­tuk­sia ei tar­vit­se nou­dat­taa

Mainos : Anna lah­jak­si pai­kal­li­sym­mär­rys­tä. Tutustu Lapin Kansan joulun ti­laus­tar­jouk­siin tästä.

Lukijalta
Mielipidekirjoitus

95-vuo­tias mieheni ei saanut Ro­va­nie­mel­tä hoi­va­paik­kaa – omat voimani omais­hoi­ta­ja­na ovat lopussa

Kesällä 2021 Rovaniemen vammaispalvelusta koetun avun kuvaus:

Jos minä putoan kaivoon, vammaispalvelusta luvataan apua heti sanoin: ”Odottakaa siellä aivan rauhassa, me tulemme kyllä sitten kahden kuukauden kuluttua arvioimaan tilannetta”.

Rovaniemen kaupungin vanhusten avunsaanti on samalla tasolla. Kun 95-vuotias vaikeasti sydänsairas mies yhtäkkiä tulee täysin sokeaksi, häntä arvioidaan ja kartoitetaan viikkoja, ensin Kittilässä sitten Pulkamontien terveyskeskussairaalan K2:lla tilapäisvuoteella ja jonotetaan paikkaa ns. arviointiosastolle Näsmänkieppiin. Sitä ei koskaan kuitenkaan tule. Viikot kuluvat.

Lähin ja ainoa omainen on vaimo eli minä. Putoan tyhjiöön kaikki paperit, hakemukset ja byrokratian pykälät käsissä. En ymmärrä niistä tai netistä mitään. 85-vuotiaana ajatukset sekoavat. Tilanne on hirveä ja hätä suuri.

Kumpikaan meistä ei kestä K2:n epäinhimillistä vuodepaikkaa. Sovittiin, että haen mieheni sieltä odottamaan arviontipaikkaa kaupungin vuokra-asuntoon, koska kotona Muurolassa emme enää selviä. Terveyskeskuksen lääkäri nimenomaan lupasi hakemuksen arviointi- ja hoivapaikkaan jatkuvan jonossa. Sitä ei lopeteta.

Kohta kuitenkin tuli 24.9.2021 päivätty päätös: ”Hakemus palveluasumiseen ja ympärivuorokautiseen hoivaan evätään.”

Perustelut poikkeavat todellisuudesta täysin. Kestämättömässä tilanteessa pintaan nousee päällimmäiseksi pettymys ja raivo.

"Minä en tarvitse yhtään lakipykälää tueksi, koska näen tilanteen vierestä 24/7/52 ja omat voimani ovat lopussa."

Vaikka mieheni näkö on nyt vähän palautunut ja on noin 10–15 prosenttia, hän tarvitsee ehdottomasti hoivapaikan.

Sodassa kotinsa menettänyt ja puoli vuotta sodan aikana Suomen armeijaa palvelleena, veteraanitunnus väärin perustein evättynä, 70 vuotta Rovaniemelle veroa maksaneena kansalaisena hänen kuuluisi jo saada turvallinen hoivapaikka loppuelämäksi, joka ei ole enää pitkä.

Minä en tarvitse yhtään lakipykälää tueksi, koska näen tilanteen vierestä 24/7/52 ja omat voimani ovat lopussa. En voi olla omaishoitaja, koska tarvitsen itsekin hoitoa.

Ilman ystävien apua ja todellista tietoa elämän tarkoituksesta – minkä kristinuskokin on kadottanut – olisin jo hukkunut tähän maalliseen kaivoon.

Ihminen lähimmäisenä on kuollut pykäläviidakkoon. Kaksi särkynyttä sydäntä hengittää vielä hetken aikaa.