60 päivää Skan­deil­la

Poikkeuksellisen kylmää. Poikkeuksellisen paljon lunta. Poikkeuksellisen paljon mäkäräisiä ja hyttysiä, ja sitten poikkeuksellisen kuuma helleaalto. Näin Aksana Kurola kuvaa hänen ja hänen 14-vuotiaan tyttärensä Lyydia Kurolan kahden kuukauden vaellusreissun sääolosuhteita Ruotsin ja Norjan Skandeilla.

– Lähtiessämme matkaan 3. kesäkuuta lämpöä oli 3 astetta. Kun totuimme viileään säähän totesimme, että 8 astetta oli ihanteellinen vaelluslämpötila. Olimme varustautuneet kylmiin säihin  ja niitä riitti yli puolet reissusta. Sitten tulivat 30 asteen helteet, mikä olikin rankinta koko kesässä. Onneksi vettä oli saatavilla, sillä luntakin oli poikkeuksellisen paljon, Aksana Kurola kertoo.

Kilometrejä kaksikolle kertyi tarkalleen 1 392. Selässä molemmilla oli noin 20-kiloiset reput teltta mukaan luettuna. Vaellus ylsi yli puolen Ruotsin halki – matka on pidempi kuin Suomen päästä päähän.

Äiti-tytär-parivaljakko on palannut reissultaan edellisenä lauantaina ja istuu nyt pirteänä vanhan kotitalonsa pirtin pöydän ääressä Rovaniemen Sierijärvellä. Tyttärelle pitkä reissu on ensimmäinen, sillä pisin aiempi vaellus on ollut "vain" noin viikon mittainen. Äiti taas on tehnyt saman reissun vajaa kymmenen vuotta sitten suksin sekä useita muita pitkiä vaelluksia. Tällä 60 päivän reissulla matkaa tehtiin päivässä 13–45 kilometriä.

– Viimeinen etappi kulki Abiskosta kolmen valtakunnan rajalle. Se kesti kuusi päivää. Viimeisenä päivänä kävelimme 45 kilometriä, Lyydia Kurola kertoo.

Gröna Bandet -niminen vaellusretki kulkee vuoristoja pitkin ja se lähtee Ruotsin Grövelsjönistä ja päättyy Kilpisjärvelle, kolmen valtakunnan rajalle.

Kuroloille retkeily on elämäntapa, ja he nauttivat pitkistä vaellusretkistä. Ruotsin jylhissä vuoristomaisemissa riitti riemua ja henkeäsalpaavia maisemia, vaikka matkan varrelle osui vaikeitakin hetkiä. Niistäkin kokeneet retkeilijät selvisivät vaeltamalla järkevästi.

– Aloitimme hitaasti 20 kilometrin päivävauhtia. Ajatus oli se, että aamulla pitää olla palautunut illasta, Aksana sanoo.

Ensimmäisen retkensä Lyydia Kurola teki äitinsä ahkiossa vain neljän kuukauden ikäisenä Hetta–Pallas-reitillä. Into ei ole laantunut. Hän on käynyt opinahjossaan Rovaniemen Steinerkoulussa kaikki valinnaiset retkeilykurssit, harrastanut partiossa ja tekee 9. luokan lopputyönsä kesän vaelluksesta. Vaikka hän on retkeillyt vanhempiensa kanssa lapsesta saakka, on se myös hänen oma juttunsa.

– Pari–kolme vuotta sitten sain idean siitä, että haluan vaeltaa koko kesän. Kerroin siitä äidille ja hän innostui heti, nuori retkeilijä kertoo.

Joogaohjaajana työskentelevällä Aksana Kurolalla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin jättää kesän joogakurssit väliin. Kun äiti halusi lyhentää matkaa töiden takia, vastaus kuului: "äiti, ajattelin ensin että se olisi ollut koko vuoden reissu".

60 päivän vaellukseen valmistauduttiin jo edellisenä syksynä. Kaksikko alkoi kuivata keittoaineksia jo hyvissä ajoin. He varautuivat siihen, että kasvissyöjille ei olisi aina hyvää ja laadukasta ruokaa tarjolla matkan varrella, vaikka reitillä onkin monenlaista majoituspaikkaa ja huoltopistettä. Valmistautuminen jäi silti viime tippaan.

– Viimeiset kaksi viikkoa tehtiin hulluna ruokaa ja kuivattiin. Meillä oli 60 pussia keittolounasta ja 60 päivällistä etukäteen tehtynä. Aamupalat ostettiin matkan varrelta, Aksana Kurola muistelee.

Suunnitelmiin kuului myös treenaus, mutta se jäi hyvin pitkälti suunnitelman tasolle. Lyydia Kurola pyöräili ja käveli usein 15 kilometrin koulumatkat. Rinkan kanssa hän käveli 20 kilometrin lenkkejä kolme, vaikka useampikin oli suunnitelmissa. Ounasvaaralle kaksikko kiipesi yhdessä pari kertaa.

Paras valmistautuminen on kuitenkin ollut perheen liikunnallinen elämäntapa ja matkailuyritys, joka järjestää muun muassa erilaisia vaelluksia ja koiravaljakkoajeluita perheen 26 koiran kanssa.

– Lyydia kävelee ja pyöräilee usein koulumatkansa ja minä teen ulkona päivät töitä, Aksana Kurola kertoo.

Kaksikon seikkailu alkoi junamatkalla Rovaniemeltä Keski-Ruotsin Grövelsjöniin, joka venyi toiselle vuorokaudelle, sillä ensimmäinen yöjuna peruuntui. Grönä Bandetilla ei ole yhtä merkittyä reittiä, vaan kukin voi päättää millaista reittiä tai maastoa kulkee. Välillä Kurolat koukkasivatkin Norjan vuoristojen kautta.

Matkan varrelle osui niin kivisiä tuntureita kuin soisia ylämäkiäkin. Välillä reitillä oli myös isoja järviä, joiden yli retkeilijät soutivat tai ottivat venekyydin. Etukäteen eniten mietityttivät asfalttitietä kulkevat osuudet, joista yksi oli jopa sadan kilometrin pituinen. Kungsledenin Saltoluokta–Vakkotavare-osuudella bussissa istuvat matkustajat vilahtivat ohitse, kun Kurolat talsivat kuumalla asfaltilla 30 asteen helteessä.

– Pelkäsin asfalttiosuuksia, koska minulla on polviongelmia. Meillä oli kuitenkin todella soinen ja vetinen reitti ennen ensimmäistä tietä, joten sen jälkeen oli mukavaa kävellä kovalla maalla, Aksana Kurola nauraa.

Kuukauden jälkeen Gäddeddessä vanhempi alkoi pohtia, mitä järkeä taivaltamisessa on. Takana oli lähes 500 kilometriä. Silloin tuntui, että kuukausi on hyvä aika vaeltaa. Lisäksi osuudella oli märkää suota, joka imaisi kengät joka askeleella. Illalla kuitenkin olo oli taas hyvä.

Tunturimaisemat olivat niin upeat, että ärsytys haihtui saman tien.

Molempien mielestä pahin oli kuitenkin vaelluksen viimeinen osuus Abiskosta Kilpisjärvelle Kalottireittiä pitkin. Reitillä oli isoa kivikkoa, mutaa, kuraa, vettä, tiheää puskaa, hyttysiä, mäkäräisiä ja paarmoja.

– Mietimme neljä päivää ennen perille pääsyä, että emme ikinä pääse pois täältä. Siihen saakka jokainen päivä oli mahtava päivä, Aksana Kurola muistelee.

Mikä jäi sitten parhaiten mieleen matkassa?

– Vaikea sanoa, sillä tuntureilla oli paljon hienoja paikkoja ja upeita maisemia. Minusta oli kivaa etenkin silloin kun menimme omia reittejämme eikä merkittyjä reittejä, sillä niitä oli ihan erilaista kulkea, Lyydia Kurola summaa.

Reitin varrelle osui kuuluisia nähtävyyksiä, kuten Ruotsin korkein vuori Kebnekaise sekä suosittu 450 kilometrin pituinen retkeilyreitti Kungsleden. Erityisesti Kebnekaisen kulmilla ihmismassaa oli niin paljon, että vaeltajakaksikko toivoi pääsevänsä takaisin rauhallisempiin maastoihin.

Gröna Bandet -reitin alkupäässä on hall of fame -seinä, johon on kiinnitetty reitin kävelleiden nimiä. Ikää niissä ei ollut, mutta Kurolat veikkaavat näkemänsä ja kokemansa mukaan, että Lyydia on yksi nuorimmista reitin kulkeneista.

Nopeiten reitti on kuljettu 22 päivässä kävellen ja juosten, mutta Kuroloille matkassa tärkeintä oli näkeminen ja kokeminen.

–Pääasia oli nauttia matkasta. Välillä köllöteltiin, uitiin ja katseltiin maisemia – pysähdyttiin ja nautittiin, Aksana Kurola summaa.