Äitiydessä ovat parasta ne pienet, ihanat hetket. Kun näkee, että toinen voi nyt hyvin, sanoo parikymppinen Emma ja hymyilee miettiessään pian vuoden täyttävää poikaansa.
– Ei siitä voi olla kuin iloinen ja ylpeä, että kaikki on hyvin. Ja näkee sen, miten lapsi kehittyy ja kasvaa.
Emman tie äidiksi ei ole ollut helpoimmasta päästä. Jos elämä olisi mennyt niin kuin hän oli kuvitellut, leikkisi lattialla pienen pojan sijaan koira. Lapsista hän ei ollut koskaan haaveillut, vaan pikemminkin pitänyt heitä rasittavina pikkuihmisinä.
Pojan Emma kertoo olleen yllätysvauva, sillä hän sai tietää raskaudesta vasta sen ollessa yli puolenvälin.
– Ensimmäinen ajatus oli, että en tule pärjäämään lapsen kanssa. Mietin vahvasti adoptioon antamista, Emma sanoo.
Raskaus ei siis ollut suunniteltu, eikä lapsen isä ollut kuvioissa mukana. Emma kertoo, että hänellä oli taustalla myös mielenterveyden haasteita ja päihteiden käyttöä, jonka hän kuitenkin lopetti raskauden selvittyä.
Heti syntymän jälkeen poika sijoitettiin sijaisperheeseen. Adoptioon antamiseen kuitenkin liittyy kahden kuukauden harkinta-aika. Aluksi sijaisperhe lähetti Emmalle pojasta muutamia valokuvia ja kertoi lapsen kuulumisia. Runsaan kuukauden jälkeen Emma halusi nähdä lapsensa ensi kertaa sitten syntymän.
– Noin kuukausi oli mennyt harkinta-aikaa, kun uskalsin alkaa pohtimaan sosiaalityöntekijöiden kuullen, olisiko mitään vaihtoehtoja, jotta pystyisi jotenkin pitämään pojan. Alkoi tulla niin vahva halu siihen, Emma kertoo.
Hänestä alkoi tuntua kauhealta ajatukselta, ettei tietäisi mitään omasta lapsestaan. Suurena tekijänä päätöksessä hän mainitseekin Samuli Edelmannin kappaleen Mahdollisuus.
Tässä vaiheessa sosiaalityöntekijät kertoivat ensikodeista, joihin perheet voivat mennä pienen vauvan kanssa opettelemaan vauvanhoitoa. Emma kiinnostui mahdollisuudesta, ja niin hän ja poika muuttivat yhdessä ensikotiin lapsen ollessa noin 2,5 kuukauden ikäinen.
Parisataa vauvaperhettä aloittaa vuosittain perhe-elämän ensikodeissa
- Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistykset ylläpitävät kymmentä ensikotia eri puolilla Suomea. Niissä tuetaan perheitä vanhemmuudessa ja elämänhallinnassa.
- Äiti voi tulla ensikotiin odotusaikana tai pienen vauvan kanssa. Myös isä voi asua ensikodissa.
- Ensikodin apua voidaan tarvita, kun perheessä on esimerkiksi mielenterveys- tai päihdeongelmia tai arjen asioiden hoitaminen ei suju.
- Ensikoti voi olla hyvä paikka myös silloin, kun vanhemmat ovat itse hyvin nuoria, heillä on oppimisvaikeuksia tai kulttuurien erilaisuus tuottaa haasteita vanhemmuuteen.
- Hoidon maksamisesta tehdään sopimus oman hyvinvointialueen lastensuojelun kanssa.
- Joka vuosi runsaat 200 perhettä aloittaa perhe-elämän ensikodissa. Ensikodista lähtemisen jälkeen on mahdollista saada muita palveluita, joilla tuetaan vauvaperheitä.
Ohjausta kädestä pitäen
Koska Emmalla ei ollut lainkaan aiempaa kokemusta pienemmistä lapsista, vietti hän ensimmäisellä viikolla aika paljon aikaa ensikodin ohjaajien kanssa.
– En alkuun edes uskaltanut koskea, koska jotenkin pelkäsi koko ajan, jos teenkin väärin ja jos häneen sattuu tai jos hän tipahtaa lattialle tai vastaavaa.
Esimerkiksi vaipanvaihto näytettiin pari kertaa kädestä pitäen. Pian kuitenkin nuoren äidin usko omaan pärjäämiseen vahvistui, ja hän myös halusi tehdä asiat itse. Yöt vauvan kanssa olivat aluksi levottomia ja vaikeita. Ensikodin ohjaajat olisivat tarvittaessa olleet tavoitettavissa ympäri vuorokauden, mutta Emmaa auttoi jo se, että huonomman yön jälkeen ohjaajat leikkivät lapsen kanssa. Tällöin hän sai hengähtää hetken ja juoda aamukahvinsa rauhassa.
Emman mukaan hän oppi nopeasti käytännön asiat, kuten lapsen ruokkimisen ja vaatteiden vaihdon. Vaikeinta hänelle oli läsnäolo lapsen kanssa.
– Aika usein tulee vetäydyttyä sellaiseen omaan kuplaan, ja kännykkä on suurin niin sanottu ongelma. Ne olivat sellaisia turvasatamia itselle. Sitten tajusi jossain vaiheessa, että apua, en ole läsnä tuon lapsen kanssa ollenkaan.
Jälkikäteen Emma pohti, että ensikodissa olisi voinut olla myös esimerkiksi opetusta lasten ruuan tekemiseen. Kaiken kaikkiaan asiat kuitenkin järjestyivät, jos vain sai sanottua niistä ääneen. Emmaa myös vähän harmittaa se, että hän kuuli ensikotivaihtoehdosta aika myöhään, eikä jo esimerkiksi odotusvaiheessa.
Rytmi säilyi kotona
Emma ja poika viettivät ensikodissa yhteensä puolisen vuotta, minkä jälkeen oli edessä muutto omaan kotiin. Emman mukaan hetki oli hämmentävä, mutta iloinen.
– Kyllä siinä oli tavallaan sellainen fiilis, että jes, minuun luotetaan, ne laskivat minut kotiin.
Sopeutumista on helpottanut se, että ensikodissa perheelle saatiin rakennettua hyvä päivärytmi, jota Emma on jatkanut myös kotona. Käytännössä tämä tarkoittaa, että esimerkiksi ruokaillaan ja mennään nukkumaan tiettyihin aikoihin.
Emman mukaan päivät sujuvat jo mukavasti, mutta iltaisin on vielä vähän haasteita siinä, mitä leikkiaikaan tekisi lapsen kanssa. Illat tuntuvat Emmasta myös välillä yksinäisiltä, kun ei ole juttuseuraa.
Apua kotiin Emma saa tällä hetkellä mielestään riittävästi, kun perhetyö käy 2–3 kertaa viikossa. Äidillä ja pojalla on lisäksi tukiperhe, jossa pojan on tarkoitus viettää yksi tai kaksi yötä kaksi kertaa kuukaudessa.
Äitiys kasvattaa
Emma kertoo, että hänen suhtautumisensa äitiyteen on muuttunut paljon vauvan myötä.
– Kyllä tavallaan suosittelen, että tehkää vaan lapsia, kyllä ne ovat sen verran ihania. Minäkään en olisi ikinä kuvitellut katsovani ohikulkevaa lasta hymyillen, olen yleensä ollut vaan, että ai kauhea.
Emman mukaan äitiys on tuonut paljon sisältöä hänen elämäänsä ja myös kasvattanut häntä ihmisenä. Elämä on esimerkiksi rauhoittunut aiemmasta. Kotona oleminenkin alkaa hänestä jo tuntua kivalta, kun aiemmin hän piti yksin kotona olemista vaikeana.
Entä mikä yllätti äitiydessä?
– Varmaan eniten se, miten voi kiintyä johonkin niin paljon, Emma sanoo.
– Kuitenkin tulee niin helposti onnelliseksi tai iloiseksi. Ei tarvitse olla loppujen lopuksi mitään edes niin ihmeellistä tai suurta.
Yhtenä äitiyden seurauksena Emma mainitsee sen, että hänestä itsestään on tullut aiempaa läheisempi oman äitinsä kanssa.
Halu näyttää heräsi
Normiäidistä Emma kokee poikkeavansa siinä, että hän on yllätysraskauden ja adoptioharkinnan jälkeen lähtenyt jälkijunassa rakentamaan kiintymyssuhdetta lapseen. Lisäksi hän kertoo, että sai raskausaikana aika paljon tuomitsevia katseita ja myös joitakin kommentteja aiemman päihteiden käytön vuoksi. Esimerkiksi leikkipuistoissa hän on toistaiseksi käynyt vain perhetyöntekijän kanssa.
– Minun on tosi vaikea kuvitella itseäni lapsen kanssa keskenään jossain hiekkalaatikolla. Kai sitä alkaa jotenkin kuvittelemaan, että ihmiset katsovat ja arvostelevat minua. Tuollaisia taisteluita käy aika usein päässään.
Toisaalta kommentit herättivät Emmassa myös halun todistaa, mihin hän pystyy. Hän kertookin olevansa ylpeä siitä, että päätti hakeutua vauvan kanssa ensikotiin ja pystyi pitämään lapsensa.
Tulevaisuuteen Emma suhtautuu toiveikkaasti. Kesän Emma ja poika aikovat "olla vain ja hengailla" sekä rakentaa omaa kotiaan, mutta syksystä alkaen tarkoitus on osallistua Ensi- ja turvakotien liiton perhetyön päiväryhmään. Emma on aiemmin työskennellyt ravintola-alalla, mutta ensi vuonna hän haluaisi aloittaa opinnot uuteen ammattiin, josta hän on haaveillut jo pidempään. Poika taas aloittaisi tuolloin päivähoidossa.
– Ehkä se koiravauva voisi tulla jossain vaiheessa, Emma pohtii.
Tärkein oppi, minkä vanhemmat ensikodista saavat, on itseensä luottaminen. Näin arvioi vauvaperhetyöntekijä Anna Haverinen Lahden ensi- ja turvakoti -yhdistyksestä.
– Vanhempi alkaa luottaa omiin vanhemmuuden taitoihinsa ja kykyihinsä ja siihen, että pärjää oman lapsensa kanssa, Haverinen kuvailee.
Tähän pyritään muun muassa keskustelujen kautta ja tunnetyöskentelyllä. Äitien ja vauvojen mukana ensikotiin tulee yhä useammin myös perheen isä.
Osa perheistä tulee suoraan synnytyslaitokselta, ja osalla vauva on noin kahden tai kolmen kuukauden ikäinen, mutta ensikotiin voi tulla myös tätä vanhemman vauvan kanssa. Perheet viettävät ensikodissa keskimäärin 3–6 kuukautta, joskin osa perheistä hyötyy pidemmästä, jopa vuoden ensikotijaksosta.
Mielenterveyspalveluiden heikkous näkyy
Haverinen kertoo, että nykyään tulijoissa on paljon perheitä, joissa henkinen hyvinvointi on aika huono ja kertynyttä väsymystä on paljon. Tällöin vanhemman voimavarat täytyy saada kohoamaan ennen kuin muita asioita on järkevää viedä eteenpäin.
Uupumuksen taustalla on monesti vanhempien omien tukiverkostojen vähyys. Jos vauva esimerkiksi nukkuu huonosti tai on hyvin itkuinen, vanhempi väsyy, jos konkreettista apua ei ole riittävästi tarjolla. Väsymiseen liittyy usein myös mielenterveyden haasteita.
– Meillä näkyy hyvin tämä heikko tilanne mielenterveyspalveluissa, Haverinen jatkaa.
Jonot ovat pitkiä ja aikoja on vaikea saada riittävän tiuhaan. Monet asiakkaat ovat myös kertoneet rikkonaisesta hoitopolusta, jossa hoitajat ovat vaihtuneet usein.
Haverinen toivookin, että perheille olisi tarjolla riittävän ajoissa oikeanlaista tukea.
Vanhempia hän taas kannustaa puhumaan rohkeasti omista haasteistaan, peloistaan ja avuntarpeestaan, jotta neuvola tai muut tahot voisivat ajoissa ehdottaa oikeanlaista palvelua. Auttaminen on sitä helpompaa, mitä aikaisemmin se tapahtuu.
– Mahdollisesti perheet ohjautuisivat esimerkiksi tänne ensikotiin raskausaikana, jolloin oltaisiin ajoissa auttamassa, Haverinen sanoo.
