Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Yli­op­pi­lai­ta oli tehty Lah­na­lah­des­sa­kin

Vasakairan savotta oli suurimmillaan 1960-luvun alussa. Unarinjärven Konsanperässä oli Suomen suurin lanssi ja Lahnalahdessa Nikkisen talon lähellä suurin parkkuutyömaa. Sata metriä pitkiä pöllipinoja oli vieri vieressä metsänrajasta järvenrantaan ja kymmeniä parkkaajia pöllien kimpussa.

Perheemme asui Hamaramaassa, viisi kilometriä Unarista pohjoiseen. Isäni oli parkkuutöissä. Hän kulki päivittäin porolla Lahnalahdessa. Olin ekaluokalla oppikoulussa Kittilässä ja vain neljä kertaa vuodessa lomalla kotona.

Pääsiäislomalla pöllinparkkuu oli käynnissä. Olin kotona ja halusin parkkuuseen. Isä sanoi, että laita vain köysi pulkkaan kiinni. Köyden päässä pääset, jos pysyt pystyssä. Tein työtä käskettyä, mutta pihatieltä käännyttiin maantielle 90 asteen kulmassa ja poro juoksi aina vimmatusti heti alussa. Tuiskahdin pää edellä maantien penkkaan ja matka päättyi siihen. Ei isä minua parkuutyömaalle halunnut.

Seuraavana päivänä osasin valmistautua tuliseen lähtöön pihasta. Onnistuin pysymään pystyssä maantielle tultaessa ja roikuin narun päässä Lahnalahteen saakka.

Kirjoittaja kertoo kokemuksistaan pöllin parkkuussa. Tässä samaa työtä tekevät Eedvard Vaattovaara ja hänen poikansa Toivo Vaattovaara Pellon Puolamanjärvellä 1930-luvulla.
Kirjoittaja kertoo kokemuksistaan pöllin parkkuussa. Tässä samaa työtä tekevät Eedvard Vaattovaara ja hänen poikansa Toivo Vaattovaara Pellon Puolamanjärvellä 1930-luvulla.
Kuva: vanha kuva

Parkkuupaikalla oli miehiä ja naisia, kaikenikäisiä ja naamaltaan kuparinruskeita. He sanoivat, että rusketuksen johtuvan pihkan roiskumisesta naamalle parkatessa. Ei se siitä johtunut, vaan 12-tuntisesta ulkoilmassa olosta ja kevätauringon paisteesta.

Ensimmäisenä päivänä sain hakata kirveellä oksantynkiä pölleistä, joita isä parkkasi, mutta jo toisena päivänä minulle oli oma parkuurauta mukana. Pääsin parkkaamaan isän kanssa samaa pinoa.

Kahvitulilla puhuttiin ylioppilaista, mikä vaikutti jännittävältä. Vanhemmat parkkaajat kertoivat kulkusmiehistä, jotka olivat harjoittaneet vilppiä parkatessa. He olivat parkanneet vain pöllien päät ja jättivät pöllit muuten parkkaamatta. Niitä sanottiin "ylioppilaiksi".

Kahville kokoonnuttiin yksille tulille. Monenlaista römpsää roikkui nuotion päällä. Muutamilla oli yhteiset kahvit ja römpsät suuremmat.

Kahvitulilla nousi puheenaiheeksi usein omalaatuiset ukkoherrat. Mielellään muisteltiin hyviä ukkoherroja, jotka lunastivat jätkäpojan taksista ja tarjosivat työtä heti kun pojalla pää selviää. Tällaisia ukkoherroja oli ollut Vasakairassakin.

Savottaurani kesti vain pääsiäisloman. Sen jälkeen oli palattava normaaliin työjärjestykseen eli Kittilään oppikouluun.

Jaakko YlitaloFM