VR:n juniin tors­tais­ta alkaen mas­ki­pak­ko

Maskitta voi olla vain terveyssyistä, mutta siitä ei vaadita erillistä todistusta.

Helsinki

VR asettaa maskipakon toistaiseksi kaikkiin VR:n kauko- ja lähijuniin torstaista alkaen. Jos on terveydellinen este, maskia ei tarvitse käyttää.

Maski vaaditaan kaikilta yli 12-vuotiailta matkustajilta, VR:n viestinnästä kerrotaan STT:lle.

VR kertoo, että viimeisimmän asiakaskyselyn mukaan 65,5 prosenttia sen asiakkaista on toivonut maskipakkoa juniin. Asiakkaiden toiveiden lisäksi päätöstä perustellaan heikentyneellä koronatilanteella.

Junissa on ollut vahva maskisuositus jo viime syksystä alkaen. Parhaimmillaan jopa 90 prosenttia matkustajista on käyttänyt maskia, joskin maskinkäyttö vaihtelee alueittain.

VR arvioi, että terveydelliset syyt voivat olla este maskinkäytölle pienellä osalla asiakkaista. Yhtiön mukaan nämäkin asiakkaat ovat tervetulleita junaan. Heiltä ei vaadita erillistä todistusta terveydellisistä esteistä, vaan asian toteaminen henkilökunnalle riittää.

– Huomautamme maskittomuudesta, ja ratkomme tilanteet yhteistyössä asiakkaan kanssa. Jos maski unohtui kotiin, voi sen ostaa junahenkilökunnalta kaukoliikenteen junissa, sanoo matkustajaliikenteen johtaja Topi Simola tiedotteessa.

VR:n lähijunissa maskeja ei ole myynnissä, mutta maskin unohtaneille pyritään silti tarjoamaan maski, VR:n viestinnästä kerrotaan. Jos matkustaja ei suostu käyttämään maskia, ohjataan hänet väljempään tilaan ja mahdollisimman kauas muista asiakkaista. Junasta poistaminen on äärimmäinen vaihtoehto.

Simolan mukaan junissa ei ole koko epidemian aikana todettu yhtään tartuntaa asiakkailla tai henkilökunnalla.

– Haluamme, että tilanne säilyy yhtä hyvänä myös nämä pandemian viimeiset kuukaudet, Simola jatkaa.

– VTT:n ja kansainvälisten tutkimusten mukaan tartunnan saamisen riski joukkoliikennevälineissä on hyvin pieni maskia käyttämällä. Tällä viikolla alkaneen sulkutilan myötä koemme luontevaksi ja vastuulliseksi ottaa käyttöön maskipakon kaikkiin juniimme.