Surullisena seuraan vanhustenhoidon nykytilannetta. Ala oli joskus toiveammattini, jota innokkaana opiskelin opetellen arvostavaa kohtaamista ja validaatiomenetelmää, jossa vuorovaikutuksen ja läsnäolon kautta voidaan vaikuttaa muistisairaan hoitoon.

Työelämässä huomasin pian, ettei koulussa opittu ollut työn todellisuutta. Kohtaamiselle oli harvoin aikaa hoivatyön – käytännössä ravinnosta ja hygieniasta huolehtimisen – viedessä kaiken työajan. Usein jopa niiden hoitaminen tuntui kilpajuoksulta aikaa vastaan.