Puoluejohtajien vaihtoviikot juuri kautensa päättäneen hallituksen riveissä jatkuvat. Tiistaina lähdöstään kertoi vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo, jonka puolue kärsi eduskuntavaaleissa karvaan tappion. Neljä vuotta vihreitä johtanut Ohisalo ilmoitti luopuvansa puheenjohtajuudesta kesäkuun puoluekokouksessa. Ohisalon mukaan puolueelle on eduksi, että uutta nousua lähtee tekemään uusi puoluejohto. Puheenjohtajiston lisäksi vihreät valitsee kokouksessa uuden puoluesihteerin.
Tiedotustilaisuudessaan Ohisalo kuvaili vihreiden vaalitulosta "valtavaksi tappioksi". Sitä se tietysti olikin. Puolueen kannatus suli edellisvaalien 11,5 prosentista seitsemään prosenttiin ja kansaedustajan paikkojen määrä putosi 20 paikasta 13 paikkaan. Pahimmin vihreät pettyivät vahvimmalla alueellaan Helsingissä, missä puolue menetti kaksi paikkaa.
Syitä rajuun pudotukseen Ohisalo ei tiistaina juuri analysoinut. Päin vastoin hän kehui puolueensa tavoitteiden edenneen päättyneellä hallituskaudella historiallisen paljon: luonnonsuojelua on lisätty, ilmastotyötä tehty, eriarvoisuutta vähennetty ja koulutuksessa saatu aikaan kunnianpalautus.
Äänestäjiä nämä saavutukset eivät vakuuttaneet. Vihreissä moni vaikuttaja on löytänyt syitä romahdukseen erityisesti talouspolitiikasta – tai paremminkin sen puutteesta. Talouskysymyksiin keskittyneessä vaalikamppailussa vihreät jäi täysin sivuraiteille. Puoluejohdon suulla ei tehty selväksi, millaista talouspolitiikkaa vihreät haluaa harjoittaa. Onko linjana yhä velkaa ja veronkorotuksia, kuten viimeisten neljän vuoden aikana?
Perinteisesti vihreille on ollut tärkeää, ettei puoluetta asemoida sen paremmin oikeistoon kuin vasemmistoon. Päättyneellä hallituskaudella vihreät ajautui kuitenkin pääministeripuolue sdp:n kyljessä selvästi vasemmalle. Talouskeskusteluissa puheenjohtaja Ohisalo keskittyi puolustamaan köyhiä ja pienituloisia, vaikka vihreiden ydinkannattajakunta lienee kaikkea muuta: korkeasti koulutettuja kaupunkilaisia, joilla on varaa tehdä elämässään vihreitä valintoja.
Siksi puhe köyhistä ja kipeistä saattoi mennä niin sanotusti ohi maalin. Viime kädessä äänestäjä ei tee valintaansa niinkään solidaarisuudesta joitakin muita kohtaan kuin itseään tai oman viiteryhmänsä etua ajatellen. Siksi myöskään vähemmistöjen oikeuksia voimakkaasti puolustava politiikka ei sada vihreiden laariin, vaikka moni äänestäjä pitääkin näitä kysymyksiä sinänsä arvokkaina. Lisäksi moni kokee, että vihreiden viesti ja vaatimukset välttämättömistä muutoksista yhteiskunnassa syyllistävät yksilöä.
Ohisalon mukaan vihreät on nyt tienhaarassa, ja siltä se tosiaan näyttää myös ulkopuolelta katsottuna. Puolueen on aika selvittää itselleen, mihin sitä tarvitaan. Ja vielä: miten tämä viesti saadaan perille.
Ohisalon ilmoitus pyöräytti vihreiden puheenjohtajaruletin käyntiin. Toisen kauden kansanedustajat Atte Harjanne ja Saara Hyrkkö ovat kertoneet harkitsevansa puheenjohtajuuden tavoittelua. Samoin asiaa pohtivat eduskuntaan paluun tehnyt Oras Tynkkynen ja uusi edustaja Fatim Diarra. Lappilaisittain kiinnostavana voi pitää Verde-verkkolehdessä (10.4.) julkaistua Harjanteen kirjoitusta, jossa tämä puolustaa uudenlaista aluepolitiikkaa. Harjanteen mukaan se tarkoittaisi muun muassa nykyistä hajautetumpaa ja paikallisempaa sääntelyä.