Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) päätösten jälkeen olemme tilanteessa, jossa on mahdollisuus katsoa asioita pitkälti eteenpäin koko saamelaisen alkuperäiskansayhteisön moninaisen, rikkaan kulttuurin ja elämän sekä siihen kuuluvien luontoarvojen ja kansanosan yhtenäisyyden kannalta.
Harras toiveeni on, että syntynyttä mahdollisuutta ei hukata monelta taholta todettuun ongelmallisen lakihankkeen pakonomaiseen läpiajoon.
Oikeusministeriöltä, saamelaiskäräjien johdolta ja kaikilta nykyisen kiistan osapuolilta vaaditaan nyt vahvaa, osaavaa ja sovittelevaa valtiomiestaitoa. Oikein hoidettuna peli ei ole vielä menetetty, vaan mahdollisuuksia on – jos on tahtoa, taitoa ja voimaa.
Saamelaisten ajaminen kahteen, keskenään eriarvoiseen ryhmään, jossa toisilla on oikeudet ja toiset työnnetään yhteisöstä ulos ilman oikeuksia, on perus- ja ihmisoikeusrikkomus. Se johtaa kulttuuriseen kansanmurhaan.
Kuka sellaista haluaa?