Viitisen kilometriä kaakon suuntaan Kemin keskustasta ja Ajoksen saaren väliin jäävässä merenlahden pohjukassa sijaitsee Veitsiluodon saari. Se on noin 1600 metriä pitkä, ja sen leveys vaihtelee 500:sta 600 metriin. Saaren takaa aukeaa aava Perämeri. Veitsiluoto on luonnontilassa oleva, kuusi- ja koivuvaltaista metsää kasvava saari. Kasvillisuus on rehevää.
Tämä oli tilanne 1920-luvun alussa. Sen jälkeen Veitsiluodon saaren muotoa ja kokoa on useaan kertaan muutettu valtaamalla lisää maata mereltä. Saaren pinta-ala on nyt alkuperäiseen verrattuna yli kaksinkertainen, ja saari on silloilla ja penkereillä yhdistetty mantereeseen kahtakin kautta.
Vuonna 1921 Veitsiluodon saarella asui kaksi pientä perhettä. Saaren pohjoispäässä asui pienessä, yhden huoneen mökissä Heikki Piponi Riikka vaimonsa kanssa. Heikki Piponi oli ammattikalastaja mutta hoiti samalla eräänlaista metsänvartijan tehtävää. Yleisesti kerrottiin, ettei saarelle ollut kenelläkään asiaa metsästämään tai kalastamaan ilman Heikki Piponin lupaa. Kun Veitsiluodon saarta alettiin rakentamaan teollisuuskäyttöön sahan johto hankki Piponeille uuden asumuksen läheisestä Rytikarista. Saaren toinen ”alkuasukas” oli Olli Anttonen Maria vaimonsa kanssa. Anttonen oli jo aiemmin perustetun Laitakarin sahan miehiä, lastauksen valvoja ja talvisin proomukaluston hoitaja.
Valtion omistama Metsähallitus oli hyvin kiinnostunut Veitsiluodon saaren teollisuuskäytöstä , erityisesti sen sopivuudesta sahan perustamiselle. Saarihan oli rakentamaton ja riittävän suuri. Saarella oli hyvä rakennuspohja, ja se sijaitsi meren tuntumassa ja samalla lähellä suuren uittoväylän suuta. Monien eri vaiheiden jälkeen eduskunnan päätös oli myönteinen sahan perustamiselle. Lopullinen sinetti saatiin, kun maatalousministeriö 2.3.1921 ilmoitti Metsähallitukselle hyväksyneensä suunnitelman Kemin sahan rakentamiseksi ja määränneensä nimeksi Veitsiluodon saha. Eduskunnan päätös oli myönteinen, tosin eräin varauksin. Eduskunnan vastauksessa hallituksen esitykseen todetaan mm., että kannattava sahaustoiminta edellyttää rinnalleen selluloosatehtaan ja että hankkeen menestymisen ehtona on, että toimintaa ei hoideta virkamiesmäisesti vaan liiketaloudellisin perustein.
Koska saari oli asumaton, täytyi Metsähallituksen alkaa toimiin, saadakseen saaren kokonaan omistukseensa. Useiden neuvottelujen jälkeen, mm. Kemin kaupungin omistuksessa olevat maa-alueet vaativat useita neuvotteluja, lopulta saatiin aikaan sopimus. Kaupunki vaihtoi osuutensa Veitsiluodosta kolme kertaa sen suuruiseen alueeseen Ajoksen kruunupuistosta. Näin voitiin luopua suunnitelmasta rakentaa työväenasunnot mantereelle. Koko saari oli näin ollen käytettävissä Veitsiluodon sahan ja sen asuntojen tarpeisiin.
Osa alkuaikojen työvoimasta tuli todennäköisesti Kemistä ja naapurikunnasta Simosta. Väkeä muutti myös sahanjohtaja Juho Seppälän mukana Pielisen Karjalasta, ja tällä tavoin uusi saha sai korvaamattomia ammattimiehiä. Historiatietojen mukaan väkeä muutti mm. Reisjärveltä, Nivalasta, Pyhäjärveltä, Haapajärveltä, Kalajoelta, Ylivieskasta. Muuttoliike oli suhteellisen voimakasta nimenomaan em. paikkakuntien teollisuuden vähäisyyden vuoksi.
Saaren asemakaava tilattiin arkkitehtitoimistolta. Niinpä vuonna 1921 saareen valmistui ensimmäiset seitsemän asuinrakennusta. Ensimmäiseen rakennukseen muutti sekä sahan konttori, joka oli siihen asti tilapäisesti toiminut kaupungissa, että sahanjohtaja Juho Seppälä itse. Rakennuskohteita oli paljon: väliaikainen saha voima-asemineen, joka tuhoutui tulipalossa 1922, ja hidasti rakennustoimintaa. Tukkivarasto, konttorirakennus, rakentajien tilapäiset majoitustilat, virkailijoiden sekä työväen asuintaloja, laituri, joitakin tieyhteyksiä, proomuja ja proomutelakka.
Vihdoin 23.11.1922 alkoivat upouuden sahalaitoksen kuuden kehän – raamin - terät purra Peräpohjolan ja Lapin sitkeää ja tiheäsyistä puuta - Veitsiluodon ajanmukainen suursaha oli valmis ja toimi.
Veitsiluodon saaren ja mantereen välinen silta mantereelle Rytikariin saatiin syyskesällä 1932, jolloin myös linja-autoliikenne Veitsiluotoon saattoi alkaa. Rivinsalmen maantie- ja rautatiesilta vihittiin käyttöönsä samana päivänä kun tulevan paperitehtaan peruskiven muuraus suoritettiin 19.6.1953.
Nyt 100 vuotta myöhemmin StoraEnso Veitsiluodon sahan tuotannosta menee noin 85% vientiin. Tärkeimmät vientikohteet ovat Japani, Pohjois-Amerikka, Englanti ja Välimeren maat. Veitsiluodosta maailmalle menevä sahatavara on mäntyä. Erityisesti Japanissa on tykästytty tiukkasyisen ja pienioksaisen männyn ulkonäköön. Sahatavaraa menee myös muun muassa Pohjois-Afrikkaan, erityisesti Marokkoon ja Algeriaan. Siellä siitä rakennetaan esimerkiksi ovia, ikkunoita, ikkunaluukkuja ja huonekaluja. Pohjoissuomalaisesta metsästä peräisin oleva mäntytukki saattaa siis päätyä vaikkapa sohvaksi Marokkoon.
Sanonta ”Sen kunniaksi, kun sisko pääsi sahalle töihin” on lähtöisin mahdollisesti Haukiputaalta. Eikä ihme, sillä paikkakunnalla on toiminut aikoinaan kuusi suurta sahaa, ja Haukipudas oli tuohon aikaan Suomen teollistunein maalaiskunta. Sahat olivat merkittävä naisten työllistäjä. Katsellessani Veitsiluodon sahan työväestä otettuja vanhoja kuvia, huomasin, että heidän joukossaan työskenteli huomattava määrä naisia. Varmasti myös Veitsiluodon sahan työntekijöiden perheissä oli usein näissä merkeissä syytä pieneen juhlaan.
Lähteet; Saaren tarina, Juhani Lares 1997, Veitsiluodosta valtaväylille, Pentti Puro 1921 – 1971, Internet; www.storaensometsä.fi