Omassa 40–44-vuotiaiden ikäluokassani on reilut 350 000 suomalaista. Osapuilleen samankokoisia ovat muutkin työikäiset ikäluokat eli 25–65-vuotiaat.
Koulu- ja opiskeluikäiset 5–24-vuotiaiden ikäluokat ovat sen sijaan pienempiä: niissä on ihmisiä karkeasti 300 000. Nuorin 0–4-vuotiaiden ikäluokka on kaikkein pienin: siinä on vain 240 000 lasta.
Sotien jälkeiset suuret ikäluokat olivat todellakin suuria. Vuosina 1945–1949 syntyi peräti 520 000 lasta. Vauvatahti oli yli tuplaten nykyistä suurempi.
Eläkevakuutusyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto huomautti hiljattain osuvasti, että nykyiset kolmekymppiset ovat tulevaisuudessa uusia suuria ikäluokkia, jos syntyvyys jää nykyiselle matalalle tasolleen.
Tilastotieteilijän koulutuksen saanut Osmo Soininvaara havainnollisti puolestaan vastikään tilannetta niin, että nykymenolla suomalaisten määrä vähenee kolmasosalla jokaisen uuden sukupolven myötä. Näin siis kävisi, jos maahanmuutto ei paikkaisi vauvavajetta.
Nykymuotoinen maahanmuuttokaan ei pidä suomalaisten määrää ennallaan, vaan väkiluku näyttää kääntyvän laskuun ensi vuosikymmenellä.
Miten käsillä oleva väestökeikahdus vaikuttaa elämäämme tällä vuosisadalla?
Väestön uudistuminen nojaa yhä selvemmin maahanmuuttajiin, ja väki pakkautunee jatkossakin kasvukeskuksiin. Harvaan asutuista alueista tulee entistäkin harvempia.
Osaavista työntekijöitä tulee joka alalla huutava pula. Pulma ratkaistaan yhä useammin kaukomaiden vierastyöläisillä.
Hyvinvointivaltion palveluiden ylläpito vaikeutuu, kun työikäinen väestö supistuu. Etenkin vanhustenhuoltoon ja terveydenhoitoon tarvitaan silti nykyistä enemmän ammattilaisia, eikä tämä ristiriita ratkea ilman rahaa.
Jos elämäntapamme vain kestää väestömurroksen, siitä voi seurata hyvääkin. Meitä ihmisiä on jo nyt liikaa luonnon kantokykyyn nähden.
Maapallon väkiluku ylitti puolisen vuotta sitten kahdeksan miljardia, ja intialaisten määrä ohitti keväällä kiinalaiset. Ihmisten määrä lisääntyy vielä ehkä parilla miljardilla ennen kuin suunta kääntyy muuallakin kuin Suomessa ja muissa kehittyneissä maissa.
Vanhusten yksinäisyydestä tulee joka tapauksessa yhä polttavampi inhimillinen ongelma. Vauvakato voi aiheuttaa muutakin arvaamatonta henkistä vahinkoa, kun entistä suurempi osa ihmiskunnasta viettää aikuisuutensa ilman omia lapsia.
Lapsiin sitoutuminen saattaa kauhistuttaa nuoria aikuisia, mutta monet meistä vanhemmiksi päässeistä ovat kuitenkin sitä mieltä, että jälkikasvu on lopulta parasta, mitä elämällä on antaa. Lapset sytyttävät meissä syvimmän onnen ja rakkauden.