Yksi sote-uudistuksen suurista virheistä oli vanhuspalveluiden siirtäminen kunnilta hyvinvointialueille, jotka eivät kykene hoitamaan tätä kokonaisuutta tarpeen vaatimalla tavalla eli yksilöllisellä kohtaamisella.
Alueet hoitavat ikä-ihmisiä prosenteilla – on päätetty tarjota hoivaa vain x-prosentille eri tason hoivapaikkoja. Muut hoivan tarvitsijat jätetään oman onnensa nojaan ja käytännössä hyvinvointialueet luottavat, että kyllä se kunta hoitaa loput.
Ihminen haluaa asua kotonaan niin pitkään kuin mahdollista, mutta joskus tilanne on sellainen, että ainoa vaihtoehto on siirtyä eriasteisen hoivan pariin. Tässä vaiheessa tarvitaan yksilöllinen kohtaaminen sekä palvelutarpeen arviointi. Se onnistuu parhaiten paikallisesti, kunnan vastuulle kuuluvana toimena.
Vastuullinen kunta pitääkin huolen kuntalaisistaan, kuten lakikin velvoittaa. Olennaista on se, että tähän kokonaisuuteen kuuluva rahoituksen osuus tulee siirtää takaisin kunnille. Työthän on jo osin siirretty, tosin ilman yhteistä sopimusta.
Ongelmana on se, että hyvinvointialueet eivät suostu hoitamaan näitä prosenttien ulkopuolella jääviä henkilöitä ja kunnat kokevat, ettei tämä kokonaisuus kuulu kuntien vastuulle. Peli on kovaa, pelinappuloina käytetään härskisti ja julmasti juuri niitä, jotka eniten apua tarvitsisivat. Tällä hetkellä vastuu näistä palveluista on lain mukaan hyvinvointialueilla ja ne syyllistyvät tältä osin heitteillejättöön.
Tähän kokonaisuuteen tarvitaan lakimuutos. Sen valmistelu on syytä aloittaa välittömästi, vaikka sote-uudistuksen synnyttäneet tahot puhuvat alueille annettavan työrauhan puolesta. Kysymys on ihmisistä ja vastuunottamisesta, ei prosenteista.