Hallitusneuvotteluja johtava kokoomus on asettanut tulevan hallituksen päätavoitteeksi julkisen talouden sopeuttamisen kuudella miljardilla eurolla. Tavoite on äärimmäisen kova, sillä velkavetoisen valtiotalouden tasapainottamista on yrittänyt jo useampi hallitus – käytännössä kaikki puolueet – viimeksi kuluneen 15 vuoden aikana siinä onnistumatta.
Sopeutuksella tarkoitetaan menoleikkausten ja veronkorotusten lisäksi uudistuksia, joilla vauhditetaan kasvua, työllisyyttä ja tuottavuutta sekä uudistuksia, jotka tuovat rakenteellisia säästöjä pidemmällä aikavälillä. Kokoomuksen tavoittelemalta hallitusohjelmalistalta löytyvät ne kaikki, ehkä veronkorotuksia lukuun ottamatta.
Sopeutuksen tahtotila vaikuttaakin vahvalta, mutta kaiken nähnyttä rahaministeriön virkakuntaa se ei silti vakuuta.
Valtiovarainministeriö (vmm) ehdottaa (Yle 2.5.), että tulevaisuuden hallitukset velvoitetaan vähentämään valtion velkaantumista lakiin kirjatulla ylivaalikautisella "menokehyksellä". Kehys eli tässä tapauksessa sopeutusohjelma olisi kahden vaalikauden mittainen ja sitoisi myös seuraavaa hallitusta.
Tämä vaatisi vähintäänkin suurimpien puolueiden kannatuksen, mikä voisi olla ainakin teoriassa mahdollista, sillä käytännössä kaikki eduskuntapuolueet jakavat velkahuolen ja ovat kertoneet olevansa valmiita jarruttamaan valtion velkaantumista.
Menokehyksellä tarkoitetaan hallituksen kullekin vaalikaudelle etukäteen sopimaa valtion menojen enimmäismäärää. Kehys ei ole ollut laillisesti sitova, mutta käytäntönä on ollut jo vuosikymmeniä, että hallitukset noudattavat sitä. Sanna Marinin (sd.) hallitus teki tässä poikkeuksen 2022 lisäämällä valtion menoja 800 miljoonalla eurolla yli kehyksen Ukrainan sodan seurausten takia.
Vmm:ssä uskotaan, että ylivaalikautisella kehyksellä päästään eroon tempoilevasta valtiotaloudesta, missä yksi hallitus pyrkii leikkaamaan menoja ja seuraava lisää niitä. Lakiin kirjattu kehys tekisi valtion talouspolitiikasta pitkäjänteisempää ja mahdollistaisi sopeutuksen aiheuttaman rasituksen jakamisen pidemmälle aikavälille.
Ministeriö on varoitellut poliitikkoja jo useamman vaalikauden ajan hallitsemattomasta velkakierteestä, johon vauhdilla ikääntyvä, matalan syntyvyyden Suomi on ajautumassa viimeistään 2030-luvulla, ellei rakenteellisia muutoksia tehdä.
Velkaantuminen heikentää julkisen talouden iskunkestävyyttä. Sitä tarvitaan yllättävissä kriiseissä, joita on väistämättä edessä.
Jotta velkaantuminen saadaan pysäytettyä, kaikki keinot on otettava käyttöön. Ylivaalikautinen, lakiin kirjattu kehys voisi olla tässä työssä toimiva työkalu, mutta sen käyttöön otto vaatisi puolueiden yksimielisyyden – se lienee tässä poliittisessa ilmapiirissä mahdotonta.
P.S.
Vuoden 2008 jälkeen Suomessa ei ole tehty yhtään plusmerkkistä valtion budjettia – menot ovat olleet aina tuloja suuremmat. Tasapainoon ei ole päästy, koska pakottavaa tarvetta tähän ei ole ollut. Toisin oli 1990-luvulla, jolloin leikkausten vaihtoehtona oli valtiollinen konkurssi. Esko Ahon (kesk.) hallitus vähensi valtion menoja 1994 yli 11 ja 1995 yli 14 prosentilla, eivätkä valtion menot kasvaneet tuonkaan jälkeen reiluun kymmeneen vuoteen. Voisi kuvitella, että vastaavan pakkotilanteen välttäminen olisi jokaisen nykypoliitikon ykköstavoite.