Valtiovarainvaliokuntaan kuuluva kansanedustaja Katri Kulmuni kertoo, että useat lappilaiset liikenne- ja ympäristöhankkeet ovat saamassa ensi vuonna rahoituksen valtion budjetista.
Kulmunin mukaan Keminmaan Kallinkankaan liikennejärjestelyihin osoitetaan 225 000 euroa ja Simon Martimoaavan luonnonsuojelualueen retkeilykohteiden kunnostamiseen 200 000 euroa.
– Kallinkankaan risteysalueen kunnostamista on toivottu jo pitkään, joten olen erittäin iloinen, että valiokunta myönsi rahoitusta liikennejärjestelyiden parantamiseen, sekä Simon Martimoaavan luonnonsuojelualueen jo heikkoon kuntoon ehtineiden retkeilykohteiden kunnostamiseen, Kulmuni sanoo tiedotteessaan.
Pellon Vihreän pysäkin liikennejärjestelyihin on tulossa raha 175 000 euroa, Savukoskelle Kuoskun kylän siltaan 500 000 ja Inarissa sijaitsevan UKK-puiston portin kunnostamiseen 150 000 euroa.