Valio suunnittelee Oulun tehtaan tuotannon siirtämistä muualle. Toteutuessaan suunnitelma tarkoittaisi Oulun tehtaan sulkemista tuotannon osalta.
Tuotannon sulkeminen tapahtuisi tämän hetken suunnitelman mukaan vaiheittain niin, että tuotanto olisi suljettu vuoden 2028 kesään mennessä. Valion mukaan mitään päätöksiä ei ole kuitenkaan vielä tässä vaiheessa tehty.
Valion Oulun tehtaan tuotannossa työskentelee noin 300 henkilöä. Siellä valmistetaan tuoremaitotuotteita, kasvipohjaisia puolivalmisteita ja jäätelöä.
Jos Oulun tehtaan tuotanto suljettaisiin, Maikkulassa sijaitseviin tiloihin jäisi silti jakeluvarasto ja muita yhtiön toimia, kuten myynti- ja tukitoimintoja. Oulusta tuotanto siirrettäisiin Riihimäelle, Jyväskylään ja Joensuuhun.
Yhtiö kertoi suunnitelmistaan maanantaina iltapäivällä. Valion Operations-toiminnoista vastaavan johtajan Juha Penttilän mukaan tuotannon siirrolla tavoitellaan tuotannon tehokkuuden, kannattavuuden ja kilpailukyvyn parantamista.
Valio aloittaa Oulun tehtaalla tuotannon siirron suunnitteluun liittyvät muutosneuvottelut 25. toukokuuta. Neuvotteluiden piirissä on 264 henkilöä ja mahdolliset henkilöstövähennykset kohdistuvat arviolta 140 henkilöön.
Mahdollisimman monille työntekijöille pyritään tarjoamaan töitä muilta toimipaikoilta, mikäli suunnitelmat tuotannon lopettamisesta toteutuvat.
Penttilän mukaan Valion kustannukset ovat nousseet korona-ajasta lähtien.
– Se on yleinen ilmiö, jota vastaan taistellaan. Valmistuspuoli on kokenut volyyminlaskua perusmaitojen tuotannossa kaikilla tehtailla. Ihmiset ovat siirtyneet vuosien saatossa perusmaidosta erilaisiin välipalatuotteisiin ja erilaisiin maitotuotteisiin.
– Se on osunut Ouluun, jossa kapasiteettia on jäänyt erityisesti perusmaitopuolella käyttämättä. Toisaalta meillä on vapaata kapasiteettia Riihimäellä ja Jyväskylässä.
Siihen ei ole yhtä yksittäistä syytä, että juuri Oulu joutuu tuotannon vähennysten kohteeksi.
– Meidän pitää katsoa Valion kokonaiskustannustehokkuuden kannalta, mistä kannattaa luopua ja missä kannattaa lisätä tuotantoa.
Hän korostaa, että ensin käydään joka tapauksessa muutosneuvottelut.
Penttilän mukaan Oulun tehtaan tuotannon lopetus ei jää kiinni tehtaan tai henkilöstön toiminnasta.
– Teknisesti Oulun tehdas on ollut hyvässä kunnossa ja henkilöstö on tehnyt äärettömän hyvää työtä.
Valion Oulun jakeluvarasto vastaa koko pohjoisen Suomen jakelusta ja se toiminto on jäämässä Ouluun.
Oulun tehtaaseen on Penttilän mukaan investoitu joka vuosi samoin kuin muihinkin Valion laitoksiin.
Maikkulan meijeri on valmistunut vuonna 1982 ja se on ollut koko historiansa ajan Valion omistuksessa.
Valion Oulun meijerin tuotannon katsotaan alkaneen jo vuonna 1923 Uudellakadulla.
Oulun tehtaan työntekijöille tieto tuotannon lopettamisesta oli täydellinen shokki.
Oulun tehtaan Suomen elintarviketyöntekijöiden liiton (SEL) pääluottamusmies Harri Lantto sanoo, että mitään ennakkotietoa lopettamisesta ei ole työntekijöillä ollut.
– Omanlaisia spekulointeja meillä työntekijöillä on aina, mutta tämä tuli kyllä aivan puun takaa, Lantto sanoo.
Muutosneuvottelun alkamisesta kerrottiin työntekijöille maanantaina.
– Meillä ei ole mitään sen enempää tietoa, kuin on tiedotteissa kerrottu. Isoja kysymysmerkkejä on vielä tässä vaiheessa.
Lantto ei vielä ollut ehtinyt tapaamaan paljon työntekijöitä.
– Mitä näin ilmoituksen antohetkellä reaktioita, ei siellä hirveästi hymyilty.
Lantolla on se käsitys, että Oulun tehtaalla tuotantolaitteet ja työntekijät ovat hyvässä tuotantokunnossa.
– Sen takia tämä varmaan onkin niin iso järkytys. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, työpaikkoja saattaa irtisanottaville työntekijöille olla tarjolla muissa toimipaikoissa. Jos paikkoja muualla on, Lantto sanoo.
Valion suunnitelmat Oulun meijeristä luopumisena tulivat yllätyksenä myös Oulun kaupunginjohtaja Ari Alatossavalle.
– Ikävä uutinen. Ennen kaikkea mielessä ovat ne työntekijät perheineen, joiden työt ovat vaarassa, Alatossava kommentoi.
Alatossava nostaa esiin myös sen, että tuotannon lopettaminen veisi Oulusta yli sata vuotta jatkuneen maidonjalostusperinteen. Valio on investoinut Ouluun reilusti vielä 2010-luvulla.
Kaupunginjohtaja näkee, että Valion suunnitelmat ovat osa suurempaa kuvaa työelämän murroksesta.
– Teollisuuden työpaikat vähenevät ja tulevaisuudessa yhä useampi työ tulee liittymään palveluihin, Alatossava summaa.
Juttua muokattu kello 17.07 lisätty pääluottamusmiehen kommentti ja kello 18.11 Valion Operations-toiminnoista vastaavan johtajan Juha Penttilän kommentteja. Kello 22.08: Lisätty Ari Alatossavan kommentit.