Lapin kaivospitäjissä odotellaan jo malttamattomina ensi vuotta, jolloin uusi kaivosvero alkaa tuottaa euroja kunnan kassaan. Tosin vielä ei tiedetä tarkalleen sitä, miten paljon, sillä se riippuu louhintamääristä ja mineraalien hinnasta.
Etukäteen on arvioitu, että kaivosmineraaliveron vuotuinen tuotto on 25 miljoonaa euroa, josta 40 prosenttia menee valtiolle ja loput kaivoskunnille. Jos verotuotto olisi laskettu 2023 kaivostoiminnan perusteella, summa olisi Kaivosteollisuus ry:n laskelmien mukaan 33–34 miljoonaa euroa (LK 10.1.).
Laskelma on pantu ilolla merkille Lapin kaivoskunnissa – Sodankylässä, Keminmaassa ja Kittilässä. Ryhmä voi kasvaa pian Ranualla, missä kytätään Suhanko Arctic Platinum oy:n lupaamaa investointipäätöstä Suhangon kaivoksesta. Kaivostoiveita on viritelty lisäksi muun muassa Ylitorniolla, Kolarissa ja Savukoskella.
Eniten uusi vero hyödyttää näillä näkymin Sodankylää ja Keminmaata, missä louhitaan isoja määriä perusmetalleja. Kuntakaksikon on laskettu jakavan yhdessä Sotkamon kanssa 10–11 miljoonan euron veropotin. Tosin viime vuoden luvuilla potti olisi ollut jopa 15 miljoonaa, josta olisi lohjennut sekä Sodankylälle että Keminmaalle viisi miljoonaa.
Summan suuruus realisoituu, kun sitä vertaa pitäjien kuntaverotuloihin – Sodankylässä ne ovat noin 27 ja Keminmaassa reilut 30 miljoonaa euroa. Sodankylän verotulot kasvavat tästäkin, jos sinne avataan Ikkarin ja Sakatin kaivokset.
Eikä tässä kaikki, sillä Orpon hallitus kaavailee jo kaivosverokiristyksiä. Veron tasoa on määrä tarkastella puoliväliriihessä, jonka jälkeen siihen lisättäneen toinen veroluokka. Tavoitteena on verotuoton nostaminen 15 miljoonalla eurolla. Uusi luokka koskisi ainakin kultaa, jolloin siitä hyötyisi erityisesti Kittilä.
Uusi kaivoslaki vahvisti kunnan kaivosvaltaa. Kaivos vaatii yleis- ja asemakaavan, joista päättää kunta. Kuntapäättäjät voivat estää kaivoksen rakentamisen, mikä tarkoittaisi myös kaivos-, kiinteistö- ja yhteisöveroista kieltäytymistä. Harvassa alkavatkin olla kunnat, jotka sanovat ei tarjolla olevalle kaivokselle.
Jopa tuulivoimavastaiset ranualaiset ovat yksimielisesti Suhangon kaivoksen takana – toki kaivosvero ei ole ainoa täky. Suhangon on arvioitu tuovan rakennusvaiheessa tuhat työpaikkaa. Kun kaivos on valmis, työtä on luvassa 400–500:lle suoraan ja yhtä monelle välillisesti. Ne ovat valtavia lukuja 3 600 asukkaan kunnalle.
Kaivosveroa on perusteltu sillä, että kaivoksista aiheutuu kunnille paitsi ympäristöhaittoja myös lisäkuluja, kun kunta joutuu rakentamaan teitä ja muuta kaivosta palvelevaa infraa sekä asuntoja. Ympäristöhaitat ulottuvat usein naapuripitäjään asti, minne taas kaivosvarohyödyt eivät ulotu.
Kaivosveroon jäänyt valuvika on jo aiheuttanut uudenlaista hankausta pitäjien välille. Tervola kritisoi Ranuan Suhankoa, koska Tervola ei halua kaivoksen purkuputkea mailleen. Keminmaa vastustaa Suhangon malmien etsintää alueeltaan. Kemissä hämmästellään sitä, että Keminmaan kaivos voi laskea korvauksetta vetensä kaupungin kautta Perämereen.
Kateuden sekaista katkeruutta on helppo ymmärtää. Jos kaivosveroa perustellaan ympäristöhaitoilla, on sekä loogista että maalaisjärkeen käyvää, että haittoja kompensoidaan myös niistä todistettavasti kärsivissä naapuripitäjissä.
Kunnat voivat päättää kaivoksista, kunhan sellaista suunnitellaan niiden omalle alueelle. Naapuriin suunniteltua kaivosta ei voi torpata rajan takaa. Tervola ei voi estää Suhangon purkuputken ohjaamista Kemijokeen, eikä Keminmaa malmien etsimistä mailtaan, sillä päätösvalta näissä asioissa kuuluu Tukesille ja ympäristöviranomaisille, joiden tehtävänkuvaan ei kuulu – ainakaan vielä – kuntien välisten kaivoskonfliktien sovittelu.