Vähemmistöjen kannalta Suomi on käsittämätön maa. Täältä löytyy yksi maailman parhaiten turvatuista vähemmistöistä. Toisaalta maassamme on vähemmistöjä, jotka on joko unohdettu aktiivisesti tai joista pyritään pääsemään eroon jopa virkavallan keinoin. Logiikkaa tästä epätasa-arvoisesta touhusta ei tunnu löytyvän.
Maamme kiistatta parhaiten turvattu vähemmistö on suomenruotsalaiset. Jokainen suomalainen tankkaa toista kotimaista vähintään muutaman vuoden, jotta esimerkiksi kaupoissa, sairaaloissa ja virastoissa saa palvelua ruotsiksi. Löytyy myös ruotsinkielisiä kouluja ja kiintiöopiskelupaikkoja suomenkielisissä opinahjoissa.
Useimpia työpaikkoja hakiessa ruotsinkielentaito saattaa olla jopa ratkaiseva tekijä. Kielenkääntäjilläkin riittää puuhaa, kun lakienkin tulee löytyä aina på svenska.
Suomessa osataan turvata vähemmistöoikeuksia haluttaessa. Tämän valossa tuntuu jokseenkin oudolta, että saamelaisten, alkuperäiskansamme, oikeudet on unohdettu jonkun kiireisen virkamiehen pöydälle vuosiksi.
Saamenkielen opetusta ja palveluja ei ole todellisuudessa turvattu aina edes alueilla, jossa valtaosa saamelaisista asuu. Myös ILO:n sopimus nro 169 alkuperäiskansojen oikeuksista odottaa yhä toimenpiteitä. Niinpä saamelaisten oikeuksia maahan, veteen, luonnonvaroihin ja perinteisiin elinkeinoihin ei ole ratkaistu.
Toki maastamme löytyy muitakin vähemmistöjä, niin etnisyyden kuin muidenkin seikkojen perusteella. Osa heidänkin oikeuksista on heikoissa kantimissa ja parannettavaa löytyy. Saamelaisten asema on esimerkki ääripäistä, joihin olisi puututtava pikaisesti.