Ukraina pyytää EU-mailta 70 miljardin euron lisärahoitusta ensi vuodeksi. Presidentti Volodymyr Zelenskyi pyysi puheessaan rahoitusta, jotta maa voi jatkaa taisteluaan Venäjää vastaan.
– Sota maksaa ensi vuonna 155 miljardia euroa. Tarvitsemme teiltä vähintään 70 miljardia euroa lisää – puolustukseen, aseisiin ja kestokykymme vahvistamiseen. Tämä on realistinen summa. Pyydän teitä löytämään keinot tämän tuen järjestämiseksi, Zelenskyi sanoi EU-maiden johtajille perjantaina.
EU on jo aiemmin päättänyt rahoittaa Ukrainaa tänä ja ensi vuonna 90 miljardin lainapaketilla. Ukrainan viranomaiset ovat kuitenkin varoittaneet, että nämä rahat eivät riitä, sillä Venäjän lisääntyneet iskut vaurioittavat maan taloutta.
Myös Saksan liittokansleri Friedrich Merz varoitteli jo torstaina, että EU:n tarvitsee löytää lisärahoitusta Ukrainalle.
– Meidän täytyy tehdä kaikkemme Ukrainan auttamiseksi yli talven ja myös ensi vuonna, Merz sanoi EU-huippukokouksen alkaessa.
Rahoitustarpeet ovat jälleen voimistaneet vaatimuksia siitä, että EU ottaisi käyttöön noin 200 miljardin arvosta Venäjän jäädytettyjä varoja Ukrainan tukemiseksi. EU-maat yrittivät viime talvena löytää keinoja Venäjän jäädytettyjen varojen käyttämiseksi, mutta asiassa ei päästy sopuun Belgian vastustuksen takia. Maalla on ollut oikeudellisia huolia varojen käytöstä.
Satelliittihämminki aiheuttaa haittaa
Rahavarojen lisäksi Ukrainan huolia lisäävät satelliittiongelmat. Zelenskyin mukaan maan asevoimien käyttämän yhdysvaltalaisen Starlink-satelliittiverkkopalvelun toimivuutta ollaan parantamassa, mutta sen nopeus ei ole vielä palannut aiemmalle tasolleen.
Zelenskyi kommentoi asiaa perjantaina tiedotustilaisuudessaan EU-huippukokouksessa Brysselissä. Hän korosti, ettei Ukraina ole käyttänyt Starlinkiä Venäjän alueelle tekemissään hyökkäyksissä vaan Venäjän iskuilta suojautumiseen. Sen lisäksi Ukraina käyttää Starlinkiä keskipitkän matkan hyökkäyksissään Venäjän valtaamille Ukrainan alueille.
Palvelun hitauden takia Ukraina on ollut kyvytön ampumaan alas Venäjän nopeasti lentäviä drooneja, jotka ovat sitten osuneet siviilikohteisiin Ukrainassa, Zelenskyi sanoi.
– Tämä on ollut hyvin tuskallista ja hyvin epämiellyttävää, Zelenskyi sanoi.
EU:n ulkoasiainedustaja Kaja Kallas sanoi perjantaina, että Euroopalla ei valitettavasti ole mahdollisuuksia lyhyellä aikavälillä korvata Starlinkia. Kallas huomautti, että Starlink on erittäin tärkeä Ukrainalle, kun se puolustautuu Venäjän hyökkäyksiä vastaan.
Ei tietoa määräyksestä
SpaceX-yhtiön toimitusjohtaja Elon Musk sanoi keskiviikkona, että Ukrainan raportoimat hitaudet satelliittiverkkopalveluissa olisivat Yhdysvaltain asevoimien ja viime kädessä presidentti Donald Trumpin hallinnassa.
Uutistoimisto Reuters kertoi perjantaina, että sen virkamieslähteiden mukaan määräys rajoittaa Ukrainan satelliittiverkkoyhteyksiä tuli Valkoisesta talosta. Kun uutistoimisto AFP kysyi asiasta omalta virkamieslähteeltään, tämä vastasi, että presidentti Trump ei olisi määrännyt rajoittamista.
Starlinkin toimivuus heikkeni Ukrainan mukaan pian sen jälkeen, kun Yhdysvallat vaati Ukrainaa lopettamaan iskunsa Venäjän öljynjalostamoihin.
Ukrainan ja Yhdysvaltojen välejä ovat viime aikoina hiertäneet myös Trumpin ilmoittama dieselsopimus Venäjän kanssa. Zelenskyi on myöntänyt, että tuntee olonsa petetyksi.
Lähteenä myös uutistoimisto AFP.