Onnettomuudet: Rat­ti­juop­po ajoi stop-mer­kin takaa auton eteen Tor­nios­sa

Lapin Kansan kalakilpailu: Suuria ahvenia ja hurjia har­juk­sia

Mainos: Jakajaksi Kaleva Mediaan - tutustu ja hae tästä

Tuu­li­voi­mayh­tiöt ha­mua­vat voi­ma­loi­ta Lappiin – Puo­lus­tus­voi­mat antanut lau­sun­non tänä vuonna jo noin 2 600 tuu­li­voi­ma­las­ta

-
Kuva: Jussi Leinonen

Tuulivoimabuumi on leviämässä länsirannikolta ja maan keskiosista myös Lappiin.

Tämän vuoden heinäkuun loppuun mennessä tuulivoimayhtiöt ovat saaneet Puolustusvoimilta lausunnon noin 2 600 tuulivoimalasta, joita suunnitellaan Lappiin.

Näistä noin 550 on saanut Puolustusvoimilta myöntävän lausunnon ja yli tuhat on mennyt VTT:lle haittavaikutusten laskentaan.

Loput noin tuhat Puolustusvoimat on tyrmännyt.

Pohjois-Pohjanmaa erottuu tämän vuoden tilastoissa Lapin ohella. Puolustusvoimat on antanut Pohjois-Pohjanmaalle eniten myönteisiä lausuntoja, noin 800.

Uusiutuvan energian yrityksen OX2:n maajohtaja Teemu Loikkanen kertoo, että yhtiö haluaisi rakentaa tuulivoimaloita Itä-Suomeen. Yhtiön hankkeet ovat kuitenkin kaatuneet pääosin Puolustusvoimien vastustukseen.

– Itä-Suomessa olemme saaneet lukuisia kieltäviä lausuntoja Puolustusvoimilta, Loikkanen sanoo.

Yhtiö valmis rakentamaan sähköverkkoa

Toisena esteenä Itä-Suomessa on puutteellinen sähköverkko. Loikkasen mukaan yhtiöt voisivat rakentaa Itä-Suomeen tietylle alueelle paremman sähköverkon, jos sinne voisi varmuudella rakentaa tuulivoimaloita.

Loikkanen pitää esitettyä kompensaatiolakia hyvänä ratkaisuna. Hänen mielestään alueen pitäisi olla kooltaan riittävän suuri, jotta sinne voisi rakentaa paljon voimaloita. Näin myös sähköverkon rakentamisen voisi keskittää tietylle alueelle.

Loikkanen sanoo, että he olisivat valmiita osallistumaan kompensaatiomaksuihin. Hän ei kuitenkaan kommentoi, minkälaisella osuudella.